SEY ja Animalia: Osa eduskuntapuolueista valmis merkittäviin parannuksiin eläinten hyvinvoinnissa, turkistarhaus jakaa mielipiteet
14.2.2019
Tiedote. Julkaisuvapaa: 14.02.2019, 11:30
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ja Animalia selvittivät eduskuntapuolueiden kannat tämän hetken keskeisimpiin eläinten hyvinvointikysymyksiin. Järjestöjen kyselyn tulokset kertovat, että poliittiselta kentältä löytyy varovaista kannatusta eläinten hyvinvointiparannuksiin tulevalla vaalikaudella.
Kaikki puolueet tukivat joko täysin tai osittain eläinsuojelupoliisin toiminnan laajentamista koko maahan sekä eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien lisärahoitusta. Kuusi puoluetta kahdeksasta tuki myös täysin tai osittain tuotantoeläinten olojen parantamista, kasvisruuan kulutuksen edistämistä, eläinten verkkokaupan rajoittamista ja kissojen pakollista tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä. Turkistarhauksen lakkauttaminen jakoi mielipiteitä eniten.
Suurin osa puolueista tukee tuotantoeläinten häkkikieltoa
Pian eduskunnan täysistunnon käsittelyyn tulevassa uudessa eläinsuojelulaissa ei esitetä sikaemakkojen porsitushäkeistä eikä häkkikanaloista luopumista. Myöskään porsaiden kirurgista kastraatiota ei säädetä lakkautettavaksi edes määräajalla, vaikka on tiedossa, että kivunlievitys toimenpiteessä on täysin riittämätöntä.
– On merkittävää, että peräti kuusi puoluetta kahdeksasta kannattaa ahtaiden häkkien, kuten emakoiden porsitushäkkien ja häkkikanaloiden, kieltoa tuotantoeläinten kasvatuksessa. Samoin kuusi kahdeksasta puolueesta on valmis luopumaan porsaiden kirurgisesta kastraatiosta, vaikka lihateollisuus sitä vastustaakin. Nämä ovat vakavia tuotantoeläinten pitoon liittyviä epäkohtia, eikä niitä olla kieltämässä eduskunnan hyväksyttäväksi pian tulevassa uudessa eläinlaissa, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Häkkikasvatuksen kieltämisen kannalla täysin olivat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät, osittain samaa mieltä olivat kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue. Vasemmistoliitto ja vihreät kannattivat täysin porsaiden kastraatiosta luopumista, keskusta, kristillisdemokraatit, perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit olivat osittain samaa mieltä.
Tukea kasvisruuan kulutuksen edistämiselle
Animalia ja SEY haluavat edistää sellaisia poliittisia ratkaisuja, joilla eläintuotteiden käyttöä voidaan vähentää. Kaikki puolueet keskustaa ja ruotsalaista kansanpuoluetta lukuun ottamatta kannattavat vähintään osittain kasvisruuan kulutuksen edistämistä suhteessa lihan kulutukseen, esimerkiksi verotuksellisin keinoin. Viisi puoluetta oli joko täysin tai osittain samaa mieltä maataloustukien uudelleensuuntaamisesta enemmän kasviproteiinien tuotannon kuin eläintuotannon tukemiseen. Osittain tai täysin eri mieltä kysymyksestä olivat keskusta, ruotsalainen kansanpuolue ja perussuomalaiset.
– Kasvisruuan kulutuksen edistämisen tuki on positiivinen lupaus tulevasta. On hienoa, että osa puolueista näyttää ymmärtävän, että eläintuotantoa on vähennettävä sekä eläinoikeus- että myös ympäristö- ja ravitsemussyistä. Seuraavaksi nämä lupaukset pitää lunastaa käytännön politiikalla, sanoo Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen.
Eläinsuojelupoliisi ja eläinkokeettomat tutkimusmenetelmät saavat kannatusta
Helsingin poliisi perusti ensimmäisenä Suomessa vuonna 2018 eläinsuojelurikoksiin erikoistuneen tutkintaryhmän. Kaikki kyselyyn vastanneet puolueet olivat vähintäänkin osittain sitä mieltä, että vastaava toiminta tulisi laajentaa koko Suomeen. Eläinsuojelurikoksiin erikoistuneet poliisit ovat järjestöjen näkemyksen mukaan edellytys sille, että eläimiin liittyvät tapaukset saadaan asianmukaisesti tutkittua ja että lakia rikkoneet saadaan edesvastuuseen. Parhaimmillaan erikoistuminen säästää myös resursseja, kun ongelmatapaukset saadaan käsiteltyä tehokkaasti.
– Helsingin tutkintaryhmä on jo saavuttanut hyviä tuloksia, kun valvontaeläinlääkäri ja poliisi tekevät yhteisiä tarkastuskäyntejä, jolloin rikostutkinta voidaan käynnistää tarvittaessa välittömästi. Helsinkiläisillä on nyt käytössään suoraan vinkkiyhteys poliisiin, jolla on taitoa ja resursseja tutkia eläimiin liittyviä tapauksia, mikä edistää ja nopeuttaa tapausten selvittämistä. Olisi hyvin tärkeää niin eläinten kuin kansalaistenkin kannalta, että kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus samaan, Kati Pulli sanoo.
Myös eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien lisärahoitus sai kaikkien puolueiden vähintäänkin osittaisen tuen. EU:n koe-eläindirektiivi vaatii jäsenvaltioita edistämään vaihtoehtomenetelmiä, sillä EU:n lopullisena tavoitteena on eläinkokeiden korvaaminen muilla menetelmillä heti kun se on mahdollista. Suomessa direktiiviä noudatetaan muun muassa ylläpitämällä Suomen vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMia.
– Eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien rahoituksen kasvattaminen on nyt luontevaa kirjata tulevaan hallitusohjelmaan. FICAM saa rahoitusta tällä hetkellä noin 300 000 euroa vuodessa, kun esimerkiksi Ruotsi panostaa vaihtoehtomenetelmiin yli miljoona euroa. Suuri osa kansalaisista on sitä mieltä, että eläinkokeille on löydettävä vaihtoehtoja ja eläinkokeista on päästävä eroon, sanoo Veikka Lahtinen.
Turkistarhaus jakaa mielipiteet
Animalian ja SEYn tavoitteista kielteisimmin puolueet suhtautuvat turkistarhauksen lakkauttamiseen. Puolueista ainoastaan vihreät ja vasemmistoliitto kannattavat varauksetta turkistarhauksen lakkauttamista. Keskusta, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue ovat täysin eri mieltä väitteestä ”Turkistarhaus tulisi lakkauttaa”. Kokoomus ja sosiaalidemokraatit ovat väitteestä osittain eri mieltä.
– On yllättävää, että puolueiden mielipide laahaa näin paljon kansalaisten mielipidettä jäljessä, kun samaan aikaan 69 % suomalaisista vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Suomalaisten kriittisyys turkistarhausta kohtaan on lisääntynyt 2010-luvulla, ja se noudattaa länsieurooppalaista suuntausta. Euroopassa turkistarhaus on kielletty yhä useammassa maassa ja ala on mainevaikeuksissa länsimarkkinoilla, sanoo Lahtinen.
Vihreät ja vasemmistoliitto eläinmyönteisimpiä, kristillisdemokraatit ja keskusta kielteisimmät
Puolueista vihreät ja vasemmistoliitto ovat kaikkein eläinmyönteisimpiä, sillä ne ovat täysin samaa mieltä kaikista kyselyssä esitetyistä parannuksista. Sosiaalidemokraatit kannattavat kahdeksaa parannusta ja perussuomalaiset seitsemää parannusta kymmenestä. Sosiaalidemokraatit kannattaa parannuksia täysin viidessä kohtaa, perussuomalaiset kahdesti. Kielteisemmin eläinsuojelun uudistustarpeisiin suhtautuivat kristillisdemokraatit ja keskusta.
Lisätietoa:
Eduskuntapuolueille lähetettiin joulukuussa kyselytutkimus, jolla selvitettiin, mitä mieltä ne ovat eläinsuojelulain keskeisimpien ongelmakohtien parantamisesta. Kyselyyn vastasivat kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät, keskusta, ruotsalainen kansanpuolue, sosiaalidemokraatit, kristillisdemokraatit sekä perussuomalaiset. Vastaamatta jätti sininen tulevaisuus.
SEYllä ja Animalialla on yhteinen eduskuntavaalikampanja, jonka tavoitteena on saada eduskuntaan mahdollisimman eläinmyönteisiä ehdokkaita. Järjestöt lähettävät eläinsuojelun ongelmakohtia käsitteleviä kysymyksiä myös kaikille kansanedustajaehdokkaille, joiden vastaukset ovat luettavissa maaliskuussa avattavasta Eläinpoliittisesta vaalikoneesta.
Järjestöillä on yhteinen eläinpolitiikkasivusto elainpolitiikka.fi
Taulukko puoluekyselyn tuloksista liitteenä.
Haastattelut:
Kati Pulli
toiminnanjohtaja
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
050 371 2740
kati.pulli(at)sey.fi
Veikka Lahtinen
kampanjavastaava
Animalia
040 590 5575
veikka.lahtinen(at)animalia.fi