SEY ja Animalia: Puolueilta tukea eläinsuojelun parantamiseen
6.6.2016
TIEDOTE 7.6.2016
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton ja Animalian kysely eduskuntapuolueille kertoo, että poliittiselta kentältä löytyy kannatusta eläinsuojelulain parantamiseksi.
– On erittäin ilahduttavaa, että jopa viisi seitsemästä puolueesta kannattaa liikkumista estävien rakenteiden, kuten emakkohäkkien ja parsinavetoiden kieltoa. Nämä eläinten pitotavat ovat yksi vakavimmista tuotantoeläinten oloihin liittyvistä epäkohdista, joihin on saatava muutos, sanoo vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelä Animaliasta.
Emakkoja pidetään Suomessa kääntymisen estävissä porsimishäkeissä noin 9 viikkoa jokaisen porsimisen yhteydessä. Häkit estävät tutkitusti emokoiden normaalin sosiaalisen kanssakäymisen, porsaiden hoivaamisen ja aiheuttavat vakavia hyvinvointiongelmia. Suomen lypsylehmistä puolet elää parsinavetassa. Parressa pitäminen estää naudan liikkumista ja rajoittaa laumaeläimelle tärkeää sosiaalista käyttäytymistä. Kytkemisen aiheuttaman turhautumisen arvellaan myös lisäävän epänormaaleja käyttäytymismuotoja, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä.
Puolueet tukevat myös tuotantoeläinten kivunlievitystä ja juomaveden saantia. Kivunlievityksen parantamisesta puolueet olivat lähes yksimielisiä perussuomalaisia lukuun ottamatta. Eläinten jatkuvan vedensaannin turvaamista kannatettiin suurimmassa osassa puolueita. Tällä hetkellä esimerkiksi turkiseläimille ei tarvitse lain mukaan olla jatkuvasti juomavettä saatavilla.
Monet keskeiset kysymykset, kuten eläinsuojelun valvonnan tehostaminen, eivät kuitenkaan saa puolueiden tukea.
– On huolestuttavaa, että vain kolme puoluetta kannattaa eläinsuojeluvalvonnan tehostamista. Valvonnassa ja epäkohtiin puuttumisessa on kuitenkin paljon parannettavaa, sillä Eviran tuoreen raportin mukaan EU:n velvoittamissa otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa jopa 23 prosentissa havaittiin puutteita, sanoo vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist SEYstä.
Eläinten itseisarvon sisällyttäminen lakiin herätti eniten epävarmuutta, ja kaksi puoluetta jätti vastaamatta kohtaan. Eläinjärjestöjen mielestä lain lähtökohtana tulisi olla eläin itseisarvoisena ja tuntevana olentona. Tällä hetkellä eläin vertautuu laissa esineeseen eikä sillä ole minkäänlaisia oikeuksia. Puolueiden olisikin tärkeää muodostaa kantansa asiaan lakiuudistuksessa.
Vihreät ja vasemmistoliitto ovat kaikkein eläinmyönteisimpiä puolueita, sillä ne kannattavat kaikkia kyselyssä esitettyjä parannuksia eläinsuojelulakiin. Myös kokoomus kannatti kuutta parannustarvetta kymmenestä. Kielteisemmin eläinsuojelun uudistustarpeisiin suhtautuivat sosiaalidemokraatit, ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta. Perussuomalaiset osoittautuivat kaikkein eläinsuojeluvastaisimmaksi puolueeksi.
Suomen eläinsuojelulaki on 20 vuotta vanha ja jäänyt jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä ja viimeisimmästä tutkimustiedosta. Puolueilta kysyttiin, mitä mieltä ne ovat eläinsuojelulain keskeisimpien ongelmakohtien parantamisesta. Kyselyyn vastasivat kokoomus, vasemmistoliitto, vihreät, keskusta, ruotsalainen kansanpuolue, sosiaalidemokraatit sekä perussuomalaiset. Vastaamatta jätti kristillisdemokraatit.
SEYn ja Animalian Eläinlaki-kampanjan tavoitteena on saada Suomeen maailman paras eläinsuojelulaki. Kampanjassa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen, jossa päättäjiltä vaaditaan korjauksia eläinsuojelulainsäädännön vakavimpiin epäkohtiin. Lisätietoa kampanjasta osoitteessa www.eläinlaki.fi.
Lisätiedot:
Taulukko puoluekyselyn tuloksista ja avoimet vastaukset.
16.12.2016: Puoluekyselyn tuloksia on päivitetty perussuomalaisten osalta.
Haastattelut:
Maria Lindqvist
toiminnanjohtaja (vs.)
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
p. 050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi
Mai Kivelä
toiminnanjohtaja (vs.)
Animalia
p. 050 384 5072
mai.kivela@animalia.fi