
SEY: Kodittomille eläimille tarvitaan kipeästi sijaiskoteja
2.12.2015
TIEDOTE 2.12.2015
Suomessa jää vuosittain kodittomaksi noin 20 000 kissaa ja joukko muita lemmikkieläimiä. Yleensä kodittomaksi jäänyt eläin tarvitsee turva- ja hoitopaikan välittömästi. Valtaosalla eläinsuojeluyhdistyksistä ei ole löytöeläintaloa, vaan kodittomalle eläimelle tarvitaan muu väliaikainen sijoituspaikka, jossa sitä hoidetaan, kunnes lopullinen koti löytyy. Suurin osa SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton 42 jäsenyhdistyksestä käyttääkin vapaaehtoisten koteja väliaikaisina sijoituspaikkoina – eli eläinten sijaiskoteina.
Sijaiskoti on eläimen väliaikainen koti, jossa se saa kuntoutua ja toipua koettelemuksistaan, tervehtyä ja opetella elämää perheenjäsenenä. Sijaiskodeista on tällä hetkellä useissa eläinsuojeluyhdistyksissä huutava pula.
– Moni tuntee löytöeläintalojen toiminnan, mutta sijaiskotitoiminta on tuntemattomampaa. Valtaosa kotia etsivistä eläimistä kuitenkin odottaa loppuelämän kotiaan juuri sijaiskodissa. Myös useilla jäsenyhdistyksillämme, joilla on löytöeläintalo, on eläimiä sijaiskodeissa, sanoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
Monessa tapauksessa sijaiskoti on eläimelle paras paikka päästä uuden elämän alkuun. Sijaiskodissa eläin saa yksilöllistä huolenpitoa kodinomaisessa ympäristössä. Eläimen ominaisuudet pääsevät hyvin esille, jolloin juuri sopivan loppuelämän kodin löytäminen helpottuu. Moni arka eläin oppii sijaiskodissa luottamaan ihmiseen.
– Sijaiskotien vahvuutena on kyky ottaa huomioon eläimen yksilölliset tarpeet. Ihmisiin tottumattomia eläimiä voidaan vähitellen sopeuttaa perhe-elämään ja käytösongelmia voidaan helpottaa. Eläinyksilölle on aikaa, sanoo Lindqvist.
Sijaiskoteja tarvitaan jatkuvasti lisää SEYn jäsenyhdistyksissä. Lisäksi sijaiskodeissa olevat eläimet tarvitsevat rahallista tukea esimerkiksi eläinlääkäri- ja lääkekuluihin sekä muita lahjoituksia. SEY on aloittanut kampanjan uusien sijaiskotien löytämiseksi, sijaiskotitoiminnan tukemiseksi sekä toiminnan tunnetuksi tekemiseksi.
– Sijaiskodeille on löytöeläintaloja vaikeampaa löytää tukijoita ja ruoka- ja tarvikelahjoituksia. Pyrimme kampanjallamme löytämään uusia, hyviä sijaiskoteja sekä tukijoita ja lahjoituksia sijaiskotitoimintaa tekeville jäsenyhdistyksillemme.
Lisätietoja:
sey.fi/sijaiskoti
Huomenna 3.12. käynnistyy SEYn valtakunnallinen sijaiskotikampanja. SEYn jäsenyhdistyksistä 18 on mukana kampanjassa, jolla etsitään sijaiskoteja ensisijaisesti kissoille ja koirille, mutta myös muille eläimille. Sijaiskoteja tarvitaan muun muassa pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Seinäjoella, Oulussa, Kotkassa, Lappeenrannassa ja Joensuussa.
SEYn jäsenyhdistyksen sijaiskodiksi tai esimerkiksi ruokalahjoittajaksi voi ilmoittautua osoitteessa sey.fi/sijaiskoti
Osoitteesta sey.fi/sijaiskoti löytyvät myös juuri valmistuneet Sijaiskotitoiminnan oppaat yhdistyksille ja sijaiskodeille.
Salossa järjestetään sijaiskotien rekrytointitapahtuma 19.12. Sijaiskotien rekrytointitapahtumia järjestetään ensi vuoden aikana eri puolilla Suomea.
Sijaiskotia etsiviä eläimiä voi auttaa lahjoituksella. Tekemällä lahjoitus tilille FI97 8000 1901 0617 63 (Danske Bank) / SEY ry ja käyttämällä viitettä 6088 lahjoitukset ohjautuvat suoraan kodittomien eläinten sijaiskotitoimintaan.
SEYllä on rahankeräyslupa, jonka tiedot löytyvät sivulta sey.fi/tue-toimintaa/kerayslupa-ja-tilinumerot
Haastattelut:
Maria Lindqvist
vs. toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi
Annukka Seppävuori
vs. viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi