SEY: Kovakouraista käsittelyä sikatiloilla – Eläintuotantotiloilla otettava käyttöön säännöllinen ja tehokas valvonta
29.10.2015
TIEDOTE 29.10.2015
Keskiviikkona katsojat joutuivat todistamaan kovakouraista käsittelyä ja suoranaista väkivaltaa eläimiä kohtaan, kun A-studiossa esitettiin Oikeutta Eläimille -järjestön välittämää salakuvattua materiaalia sikatiloilta. Eläimille annettiin toistuvia sähköiskuja ja potkuja, niitä ilmeisesti pisteltiin injektioneulalla ja rangaistiin hännänpurennasta lantakolalla hakkaamalla. Tutkimusten mukaan hännänpurennan syynä ovat yleensä ympäristöön tai hoitoon liittyvät, eläimille stressiä aiheuttavat tekijät, kuten ahtaus tai virikkeettömyys.
Eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta on valmisteltu jo vuodesta 2012 alkaen, ja työ on tarkoitus saattaa loppuun ensi vuoden loppuun mennessä. Eläinten kannalta lakiuudistuksen ajoitus on huono, sillä nykyinen hallitus on osoittautunut historiallisen eläinsuojeluvastaiseksi. Vuosia valmisteltu turkisasetuksen uudistus hyllytettiin äskettäin, ja eläinsuojeluvaltuutetun virka on ilmoitettu lakkautettavaksi. Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) ei ole suostunut useista pyynnöistä huolimatta tapaamaan eläinsuojelujärjestöjen edustajia, mikä on eläinten hyvinvointiasioista vastaavalta ministeriltä ennenkuulumatonta.
Eläinten kannalta huolestuttavinta on se, että hallitusohjelmaan on kirjattu, ettei teollisuudelle ja maataloustuottajille saa määrätä sellaisia velvoitteita, jotka aiheuttavat lisäkustannuksia. Lisäksi hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että eläintuotannon valvontaa ja sanktioita ”kohtuullistetaan”.
– Viimeaikaiset paljastukset ovat osoittaneet, että eläinten hyvinvointi on pakko turvata toimivalla ja aidosti eläinten oloja parantavalla lainsäädännöllä. Norminpurkutalkoot eivät saa entisestään heikentää eläinten hyvinvointia, sanoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
– Tuottajajärjestöt puhuvat vapaaehtoisten järjestelmien ja valvonnan vähentämisen puolesta, mutta samaan aikaan julkisuuteen tulee jatkuvasti tapauksia, joissa eläimille on aiheutettu suurta kärsimystä valvonnan osoittautuessa riittämättömäksi. Eläinsuojelulain uudistuksessa ratkaistaan myös se, miten eläinsuojeluvalvonta aiotaan jatkossa toteuttaa. Nähdyn perusteella on selvää, että kaikki eläintilat on saatava säännöllisen eläinsuojeluvalvonnan piiriin. Lisäksi valvonnan tehostamiseksi on löydettävä uusia, toimivia ratkaisuja. Sellainen voisi olla esimerkiksi teurastamojen ja tilojen videovalvonta, jota viranomaiset seuraavat satunnaisotannoin.
Haastattelut:
Maria Lindqvist
vs. toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi
Annukka Seppävuori
vs. viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi