SEY lanseeraa kissanauhan hylättyjen kissojen auttamiseksi – Musti ja Mirri mukana kissakriisitalkoissa
30.9.2020
SEYn Eläinten viikon teemana on tänä vuonna suomalainen kissakriisi ja populaatiokissaongelma. Eläinten viikko käynnistää liiton vuoden 2021 loppuun kestävän kampanjan, jonka tavoitteena on populaatiokissaongelman hillitseminen ja kissan arvon nostaminen.
SEY lanseeraa Eläinten viikolla Suomen ensimmäisen eläinsuojelutyöhön varoja keräävän nauhan, jota myydään Musti ja Mirri -myymälöissä. SEY ja Musti ja Mirri haluavat luoda kansallisen tahtotilan kissakriisin ratkaisemiseksi. Kissanauhasta saatava tuotto käytetään populaatiokissojen auttamistyöhön Suomessa.
Hylättyjen kissojen määrä kertoo kissan heikosta arvostuksesta
SEYn arvion mukaan Suomessa hylätään ja tapetaan vuosittain ainakin 20 000 kissaa. Ongelman laajuuteen vaikuttaa erityisesti leikkaamattomien kissojen ulkoileminen ilman valvontaa.
– Leikkaamattomat ulkona liikkuvat kissat lisääntyvät hallitsemattomasti, minkä seurauksena luontoon tai hylättyihin rakennuksiin syntyvät kissat villiintyvät ja jatkavat lisääntymistään. Suljetussa populaatiossa keskenään lisääntyvät kissat ovat tavallisesti sisäsiittoisia ja kärsivät erilaisista kehityshäiriöistä ja sairauksista, sanoo SEYn viestintävastaava Elisa Seppo.
Sepon mielestä kissoihin suhtaudutaan Suomessa eri tavalla kuin esimerkiksi koiriin.
– Kissojen kärsimys ja arvostuksen puute eivät herätä suuressa osassa ihmisiä samalla tavalla huolta kuin jos sama kohtelu kohdistuisi koiriin. Uskon, että sellaista tilannetta ei Suomessa hyväksyttäisi, jossa sairaita ja nälkiintyneitä koiralaumoja eläisi vapaana ja lisääntyisi rajoituksetta ja jossa suuria määriä ei-toivottuja koiranpentuja tapettaisiin laittomin keinoin. Kissa tarvitsee kuitenkin hyvän kodin ja ihmisen huolenpitoa aivan samalla tavalla kuin koira.
Kissat tarvitsevat nyt kaikkien apua
SEYn pääyhteistyökumppaniksi kissakriisikampanjaan lähti lemmikkieläintarvikeketju Musti ja Mirri.
– Teot ratkaisevat ja haluamme auttaa kissoja käytännön tasolla. Meillä on SEYn kanssa hyvä mahdollisuus lisätä kissakriisitietoisuutta ja kerätä varoja populaatiokissatyölle, sanoo Mustin ja Mirrin maajohtaja Juhana Lamberg.
– Kissan arvo ansaitsee korotuksen. Meillä on hyvä mahdollisuus vähentää kissakriisiuhrien määrää yhdessä, sanoo Lamberg.
Kissanauhojen lisäksi myyntiin tulevat Kissakriisi-aiheiset kangaskassit.
– Nauhoja ja kangaskasseja myydään vuoden loppuun asti, mutta tuotteet saattavat loppua jo ennen vuodenvaihdetta. Mikäli nauhan tai kangaskassin mielii saada itselleen, kannattaa omansa hakea heti Eläinten viikolla, kun saamme tuotteet myyntiin liikkeisiimme, sanoo Lamberg.
Kissanauhan ja Kissakriisi-kangaskassin myynnillä kerätään varoja populaatiokissojen loukuttamiseen, leikkautuksiin ja eläinlääkärikuluihin.
– Kissanauhan tai kangaskassin ostaminen on oivallinen tapa auttaa kissoja konkreettisesti. Samalla voi osoittaa tukensa kissoille kantamalla kissanauhaa tai kangaskassia, sanoo Elisa Seppo.
Lisätietoja
-SEYn Eläinten viikon teemana on tänä vuonna kissakriisi ja kissapopulaatiot. Eläinten viikkoa vietetään 4.–10.10.
-SEYn Eläinten viikolla käynnistyvästä kansallisesta Kissakriisi-kampanjasta voi lukea osoitteessa sey.fi/kissakriisi.
-Kissanauhasta ja kangaskasseista saatavat tuotot käytetään kokonaisuudessaan populaatiokissatyöhön. Käytännön populaatiokissatyötä tekevät eri puolilla Suomea toimivat SEYn jäsenyhdistykset.
-Kissanauhaa myydään 4 euron hinnalla ja kangaskassien hinta on 5,90 euroa.
-Musti ja Mirri lahjoittaa nauhoista ja kangaskasseista saatavan tuoton kokonaisuudessaan populaatiokissatyölle.
-Kissanauhaa myydään kaikissa suomalaisissa Musti ja Mirri -myymälöissä lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kangaskassia voi ostaa myös Ahvenanmaalla sijaitsevista Musti ja Mirri – myymälöistä.
Haastateltavat
Elisa Seppo
Viestintävastaava
SEY Suomen eläinsuojelu
050 557 2463
elisa.seppo@sey.fi
Juhana Lamberg
Maajohtaja
Musti ja Mirri
050 5555 989
juhana.lamberg@mustijamirri.fi