SEY luovutti 40 000 allekirjoitusta MMM:lle
15.2.2022
Eläinten tulevaisuus on käsittelyssä nyt.
SEY luovutti maa- ja metsätalousministeriölle 14.2.22 kaksi vetoomusta, eli yhteensä yli 40 000 allekirjoitusta, kansalaisilta, jotka vaativat yhdessä SEYn kanssa parempaa kohtelua eläimille.
12-kohtainen vetoomus, jossa vaaditaan uuteen eläinten hyvinvointilakiin muun muassa eläinten häkkikasvatuksen kieltoa, naudoille ympärivuotista ulkoilua ja kaikille eläimille jatkuvaa juomavettä, keräsi 24 122 allekirjoitusta.
Neuvottelut eläinten hyvinvointilaista jatkuvat Suomen hallituksessa aivan lähiviikkoina, ja SEY haluaa tavata kaikki lain kannalta ratkaisevassa roolissa olevat kansanedustajat, jotta eläinten ääni tulee kuulluksi. SEY raportoi jokaisen tapaamisen tulokset somekanavissaan.
Samassa tapaamisessa luovutettiin SEYn vetoomus haitalliseksi luokiteltuja vieraslajeja koskevan epäonnistuneen lainsäädännön muuttamiseksi. Vetoomuksen allekirjoitti kahden kuukauden aikana 17 189 henkilöä. SEY on lisäksi kannellut vieraslajiasetuksen kansallisesta toimeenpanosta EU-komissiolle, joka on ottanut asian käsittelyyn.
Vuoteen 2022 on osunut useita merkittäviä lakiuudistuksia, jotka määrittelevät eläintenpidon suuntaviivat pitkälle tulevaisuuteen. Sen vuoksi yksi SEYn toiminnan painopisteistä tulee tänä vuonna olemaan nimenomaan vaikuttamistyö ministeriön ja eduskunnan suuntaan.
Kiitos kaikille tukijoille ja vetoomuksen allekirjoittajille. Vain eläinrakkaiden kansalaisten tuella SEYn on mahdollista puhua tehokkaasti eläinten puolesta.
Auta eläimiä kuukausilahjoituksella
Jos haluat auttaa eläimiä kanssamme, voit ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Kuukausilahjoitus auttaa hädänalaisia eläimiä kaikkialla Suomessa. Säännöllisen tukesi ansiosta voimme tehdä pitkäjänteistä auttamistyötä nyt ja tulevaisuudessa.