SEY muistuttaa Kansainvälisenä kodittomien eläinten päivänä: kodin tarjoaminen löytöeläimelle on hyvä vaihtoehto
18.8.2015
TIEDOTE 14.8.
Lauantaina 15.8. vietetään 24. kansainvälistä Kodittomien eläinten päivää. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto muistuttaa, että Suomessa löytöeläintaloihin päätyy arviolta 10 000 eläintä joka vuosi. Valtaosa löytöeläimistä on aikuisia kissoja ja koiria.
– Vaikka perinteinen kesäkissailmiö vaikuttaa vähentyneen, kissoja hylätään edelleen paljon. Kissoja myös karkaa ja katoaa, kun niiden annetaan liikkua vapaana. Valtaosa löytökoirista löytää takaisin omaan kotiinsa, mutta kadonneiden kissojen perään kysellään paljon vähemmän, kertoo SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
SEYllä on 42 jäsenyhdistystä, joista valtaosa hoitaa kodittomia eläimiä ja etsii niille uusia koteja. Kissoja näistä on ylivoimaisesti eniten. SEYn jäsenyhdistysten kautta kodin saa arviolta noin 2 000–3 000 kissaa vuodessa. Osa kissoista on löytöeläimiä ja osa on tullut yhdistyksille eläinsuojeluviranomaisen päätöksellä tai omistajan ollessa kykenemätön hoitamaan eläintään.
Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus säilyttää ja hoitaa löytöeläimiä 15 vuorokauden ajan. Sen jälkeen niistä tulee kunnan omaisuutta. Monessa kunnassa eläimet luovutetaan eläinsuojeluyhdistykselle uutta kotia etsimään, mutta osa päätyy suoraan lopetettavaksi.
Eniten työtä ja päänvaivaa vapaaehtoisille eläinsuojelijoille aiheuttavat vapaasti lisääntyvät, villiintyneet kissapopulaatiot, joissa on jopa kymmeniä ihmistä pelkääviä, huonokuntoisia ja sairaita kissoja. Villiintyneiden populaatioiden kissoista osa joudutaan lopettamaan.
– Kissojen leikkauttaminen on tehokkain ja ainoa varma keino ehkäistä ei-toivottujen pentujen syntymistä. Kissapopulaatiossa elävien kissojen kiinniottaminen ja mahdollinen kotien etsiminen jäävät yleensä vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden huoleksi, sanoo Lindqvist.
SEY vaatii, että uuteen eläinsuojelulakiin kirjataan kuntien tai valtion vastuu järjestää löytöeläinten kiinniotto ja kuljetus eläintaloon. Lisäksi viranomaisten on ryhdyttävä toimiin villiintyneiden seura- ja harrastuseläinpopulaatioiden syntymisen estämiseksi sekä olemassa olevien populaatioiden auttamiseksi. Nykyään tehtävät ja kustannukset lankeavat pääosin vapaaehtoisille toimijoille. SEY ajaa uuteen eläinsuojelulakiin myös kissojen ja koirien tunnistusmerkintä- ja rekisteröintipakkoa, joka helpottaisi irrallaan kiinniotetun eläimen omistajan löytymistä sekä ehkäisisi pentutehtailua.
Lisätietoja:
SEYn jäsenyhdistyksiltä voi kysellä kotia etsiviä löytöeläimiä. sey.fi/seytoimii/seyn-jasenyhdistykset
Lisää kotia etsiviä löytöeläimiä löytyy osoitteesta Kodittomat.info
SEYn tavoitteet uuteen eläinsuojelulakiin: http://www.elainsuojelulaki.fi/seyn-tavoitteet/loytoelaimet/
Haastattelut:
Maria Lindqvist
vs. toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi
Annukka Seppävuori
vs. viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi