SEY neuvoi kansalaisia eläinsuojeluongelmissa yli 30 000 kertaa vuonna 2019 – kissat työllistävät edelleen eniten eläinsuojelijoita
15.4.2020
SEY Suomen eläinsuojelun vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat ja jäsenyhdistykset auttavat hädässä olevia eläimiä kautta Suomen sekä antavat kansalaisille neuvoja eläinsuojeluongelmissa. Vuonna 2019 SEYn eläinsuojeluneuvojat tekivät yli 1 200 kansalaisten ilmoituksiin perustuvaa neuvontakäyntiä, joilla he kohtasivat ja auttoivat lähes 3000 eläintä. SEYn jäsenyhdistykset puolestaan astuivat kuvaan, kun hädässä olevalle eläimelle tarvittiin pikaista hoitoa ja uusi koti. SEYn jäsenyhdistykset auttoivat viime vuonna yhteensä lähes 5 000 eläintä. Kansalaisille annettiin neuvoja eläinsuojeluongelmissa yhteensä yli 30 000 kertaa.
– Kansalaisten yhteydenotot eläinsuojeluongelmissa ovat lisääntyneet viime vuosina. Se johtuu muun muassa siitä, että olemme pyrkineet helpottamaan yhteydenottoa eläinsuojeluongelmissa. SEYn tavoitteena on madaltaa kynnystä puuttua eläinsuojeluasioihin, ja siinä näytämme onnistuneen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
SEY ohjaa noin kolmasosan yhteydenotoista eteenpäin eläinsuojeluviranomaisille. Monella paikkakunnalla viranomaisten, vapaaehtoisten eläinsuojeluneuvojien ja jäsenyhdistysten yhteistyö muodostaa verkoston, jonka avulla eläinsuojelutapauksiin voidaan puuttua tehokkaasti.
Eläinten hyvinvointi kiinnostaa suomalaisia
– Eläinten hyvinvointi on suomalaisille tärkeää, ja se näkyy meille tulevissa yhteydenotoissa. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat eurooppalaisellakin mittapuulla erityisen kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista, sanoo Lindqvist.
Lindqvist muistuttaa, että käynnissä olevan koronakriisin aikana ei pidä epäröidä eläinsuojelutapausten ilmoittamista eläinsuojeluneuvojalle tai eläinsuojeluviranomaiselle. Helppo tapa kysyä neuvoa eläinsuojeluasioissa on esimerkiksi SEYn Eläinsuojelu-chat.
– Neuvonta on ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä parhaimmillaan. On tärkeää, että ihmiset ovat aktiivisia eläinsuojeluasioissa ja kysyvät neuvoa, sillä eläinten hyvinvointi on ihmisten käsissä, kertoo Lindqvist.
SEY jakaa eläintietoa ja tarjoaa neuvoa erilaisissa kansalaisia askarruttavissa eläinten hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Useimmissa tapauksissa neuvonta riittää ratkaisemaan tilanteen, eikä jatkotoimenpiteitä tarvita, vaan tietoa lisäämällä autetaan lemmikin omistajia ymmärtämään eläimen tarpeet ja järjestämään eläimelle asianmukainen hoito.
Kissakriisi työllistää eniten
Kissat työllistivät SEYn toimijoita ylivoimaisesti eniten vuonna 2019. Tämä näkyy erityisesti SEYn yhdistystoiminnassa, mutta kissat työllistävät säännöllisesti myös eläinsuojeluneuvojia. SEYn jäsenyhdistykset sijoittivat uusiin koteihin viime vuonna lähes 3 000 kissaa, mikä on Lindqvistin mukaan kuitenkin vain pieni osa Suomessa apua tarvitsevista kissoista.
– SEYn jäsenyhdistykset ja eläinsuojeluneuvojat tekevät valtavasti työtä kissojen auttamiseksi, mutta edelleen moni kissa jää ilman apua. Suomessa hylätään yli 20 000 kissaa joka vuosi. Meillä on Suomessa kissakriisi, josta riittävän moni ei ole vieläkään tietoinen, Lindqvist sanoo.
Kissakriisin taustalla ovat hylätyt kissat, jotka villiintyvät ja alkavat lisääntyä synnyttäen monikymmenpäisiä kissapopulaatioita, joista kukaan ei pidä huolta. Suuri määrä populaatiokissoja kuolee joka vuosi kylmään, nälkään ja erilaisiin sairauksiin. SEY tulee kampanjoimaan lähiaikoina erityisesti populaatiokissojen auttamisen puolesta.
Löydä oma paikallisyhdistyksesi ja paikkakuntasi eläinsuojeluneuvojat
- Tutustu SEYn jäsenyhdistyksiin.
- Löydä lähin vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja.