SEY: Pentutehtailu kukoistaa ja voi hyvin – pentutrokauksesta jälleen uusi rikosilmoitus

1.8.2014

SEYlle on viime viikkoina tullut runsaasti yhteydenottoja pentutehtailun uhreiksi joutuneilta. Moni pentu on ollut sairas, ja osa pennuista on kuollut muutaman tunnin päästä kaupoista.

Kaksi yksityishenkilöä kävi viime viikonloppuna virolaisen pentutrokarin takakontilla Helsingissä. He olivat ottaneet nettimarkkinasivuston kautta yhteyttä henkilöön, joka kaupitteli kääpiömäyräkoiranpentuja. Heille oli väitetty, että pennut ovat kasvaneet tavallisessa virolaisessa lapsiperheessä. Henkilö kertoi välittävänsä pentuja ystävänsä puolesta.

– Pennuille kuulemma etsittiin koteja Suomesta, sillä täällä on koirille tarjolla parempia koteja. Päätimme teeskennellä ostajaehdokasta ja ottaa selvää, millaisesta myyjästä on kyse, kertoo toinen ostajiksi esittäytyneistä henkilöistä.

Tapaaminen sovittiin Helsingin Ruoholahdessa sijaitsevalle pysäköintialueelle. Pennut kulkeutuivat Suomeen vain viroa ja venäjää puhuneen kuskin mukana. Pennuista ei ollut kauppasopimusta, joten ostajiksi esittäytyneet henkilöt jäivät paikalle tarkkailemaan tilannetta sillä aikaa kun kuski viestitteli sopimusasioista pentujen virolaisen myyjän kanssa. Tänä aikana koiraostoksille tuli kolme perhettä.

Kuskilla oli autossa viisi koiranpentua kolmesta eri pentueesta. Takapenkillä oli kaksi kääpiömäyräkoiranpentua ja yksi valkoinen sekarotuinen pentu. Takakontista paljastui noin tunnin odottelun jälkeen vielä kaksi saksanpaimenkoiran sekoituspentua. Pennuilla ei ollut vettä tai ruokaa tarjolla.

– Yksi pentu huusi koko ajan. Toinen oli veltto ja se vain tärisi. Sen vatsa oli turvonnut. Kolmas oli aivan ruvella, se raapi ja raapi itseään. Se oli myös todella laiha. Pennuilla oli passeissa merkinnät eläinlääkärintarkastuksesta, mutta ruvella olleella pennulla oli jälkien perusteella ollut mielestäni oireita jo paljon pidempään kuin väitetystä tarkastuksesta kuluneet kaksi päivää, ostajaksi esittäytynyt henkilö kuvailee.

– Oli hämmästyttävää, ettei ostajia kiinnostanut pentujen kunto. Ostajista vain yksi hieman epäili, onkohan tässä kyse pentutehtailusta. Eräs perheenisä antoi heti kättelyssä myyjälle 400 euroa. Kerrottuamme perheelle, ettei tilanteessa ollut kaikki kohdallaan, perheen äiti totesi, että he ovat tulleet niin kaukaa, että he ottavat riskin.

Yksikään pentu ei kuitenkaan vaihtanut omistajaa. Ostajiksi esittäytyneet henkilöt tekivät ilmoituksen poliisille, joka saapui paikalle vajaan tunnin kuluttua. Pennun maksanut perhe sai rahansa takaisin. Poliisi saattoi kuskin ja viisi pentua satamaan, mistä he palasivat Viroon, sillä miehellä ei ollut lupaa myydä eläimiä Suomessa. SEY on tehnyt myyjästä, välittäjästä ja kuskista ilmoituksen Viron eläinsuojeluviranomaiselle. Kuskista tehdään Suomessa rikosilmoitus.

– Pentutrokareiden pysäyttäminen on vaikeaa. Tulli ei tee pentukauppiaille pistokokeita, vaan tarkastukset tehdään ilmiantojen perusteella. Tehtailijat pitäisi SEYn mielestä pysäyttää jo rajalla tarkastamalla vähintään kaikki useampia eläimiä maahan tuovat, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääketieteen lisensiaatti Kati Pulli.

– Eläinten ostajilla on SEYn mielestä vastuu varmistua siitä, että he eivät osta eläintä huonoista oloista. Eläimen hankinta vaatii aina tarkkaa harkintaa.

Mitä pentutehtailu on?

Pentutehtailussa on kyse halpojen, paperittomien eläinten kaupasta, jossa pentuja tuotetaan mahdollisimman suurta voittoa tavoitellen eläinten hyvinvoinnista piittaamatta. Suomeen tuodaan pentuja erityisesti virolaisista pentutehtaista, missä emokoirat ja pennut elävät huonoissa oloissa. Pennuista huomattava osa on sairaita ja kuolee pian kauppojen jälkeen. Ostajalle jää käteen valtava eläinlääkärilasku, satojen eurojen kauppahinnan menetys ja suru.

– Pentutehtailijat ovat hyviä valehtelemaan. He tietävät, mitä ulkomaisten pentujen myymiseksi Suomessa vaaditaan ja sanovat toimineensa pykälien mukaan, mutta todellisuudessa näin ei ole. Paperit saattavat olla päällisin puolin kunnossa, mutta esimerkiksi vaadittavia ilmoituksia Eviraan ei ole tehty, sanoo Pulli.

– Eläimiä välittävät henkilöt ovat ystävällisiä ja antavat auliisti pennuhoito-ohjeita ostajaehdokkaille. He kertovat olevansa käytettävissä myös jatkossa, mutta kun raha on vaihtanut omistajaa, katoavat he taivaan tuuliin.

SEY on laatinut pennunostajille ohjeet, joilla tunnistaa ja välttää pentutehtailu. Myös myyjille on eettiset ohjeet, joilla erottua pentutehtailijasta. SEY tarjoaa ohjeita kaikille suomalaisille nettimarkkinasivustoille, joilla myydään eläimiä.

 

Annukka Seppävuori
projektikoordinaattori
toimisto(a)sey.fi
P. 041 472 8390

 

Maria Lindqvist
Viestintäpäällikkö
maria.lindqvist(a)sey.fi
P. 050 557 2463

 

Liitteet:

Ilta-Sanomien juttu: http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-1288711773745.html

SEYn ohjeet pentujen ostajalle ja myyjälle

http://www.elainsuojelulaki.fi/timin-lyhyt-elama/

Jaa sivu
Skip to content