SEY: Pentutehtailu on kansainvälistä ammattirikollisuutta – pimeiden pentujen kauppaa on rajoitettava uusin toimin
3.10.2018
TIEDOTE 3.10.2018
Koiranpentubisneksestä on tällä vuosikymmenellä tullut ammattimaista ja tehdasmaista toimintaa erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa. Pentuja tehtaillaan erityisesti itäisen Keski-Euroopan maissa, joista niitä viedään muualle Eurooppaan ja aina Suomeen saakka. Suomeen tehtaillut pennut tulevat tyypillisesti Viron kautta. Koiranpentujen tehtailu houkuttelee puoleensa ammattirikollisia.
– Pentutehtailulla on helppo kääriä suuria voittoja ilman mainittavaa kiinnijäämisen riskiä. Jos tehtailija sattuisikin jäämään kiinni ja päätymään oikeuden eteen, tehtailusta langetetut tuomiot ovat pieniä. Tämä tekee pentutehtailusta erityisen houkuttelevaa liiketoimintaa, kertoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Pentutehtailuepäilyistä tehdään viranomaisille paljon ilmoituksia, mutta tarkastuskäynnit jäävät usein tuloksettomiksi.
– Pentutehtailuun on vaikeaa puuttua, jos eläimet kasvatetaan pääosin muualla ja ne tuodaan Suomeen vain myytäviksi. Koirien myyminen ei ole kiellettyä, vaikka joku myisi niitä paljonkin. Jos koirien huonoista olosuhteista lähtömaassa ei ole mitään näyttöä ja tuontivaatimukset täyttyvät, on viranomaisten käytännössä mahdotonta puuttua asiaan, sanoo Pulli.
Pentutehtailu näyttää vuosien valistuskampanjoista huolimatta vain lisääntyvän. Yli puolet SEYn eläinsuojeluneuvojista raportoi syyskuussa toteutetussa kyselyssä, että ilmoitukset sekä koirien että kissojen pentutehtailusta ovat lisääntyneet viime vuosina.
– Vuosien kampanjoinnin tuloksena pentutehtailu ilmiönä on tullut tutuksi yhä useammalle suomalaiselle. Valitettavasti tietoisuus pentutehtailun vaaroista ei ole vähentänyt pimeiden koirien kysyntää, sanoo Pulli.
Pentutehtailu kukoistaa verkkokaupoissa – vain kaksi verkkokauppaa läpäisi SEYn testin
Eläinten myynti verkossa mahdollistaa Euroopan laajuisen pentutehtailubisneksen. Pentutehtailtu koira tai kissa ostetaan tyypillisesti verkon kauppapaikasta.
– Eläinsuojelulaissa pyritään monin tavoin rajoittamaan eläimen ostamista heräteostoksena esimerkiksi kieltämällä eläinten myynti torilla. Nykyään eläimet kuitenkin hankitaan ensisijaisesti verkon myyntipalstoilta, mutta eläinten verkkomyynnille ei ole asetettu mitään rajoituksia, sanoo Pulli.
SEY testasi Eläinten viikon alla, rajoittavatko verkon kauppapaikkojen omat linjaukset eläinten myyntiä. SEY lähetti neljälle verkossa eläinten myynti-ilmoituksia julkaisevalle kauppapaikalle keksityn ilmoituksen myytävistä koiranpennuista. Ilmoitus oli tarkoituksella laadittu siten, että sen pitäisi helposti herättää epäily pentutehtailusta. Pennut olivat esimerkiksi keskimääräisiä edullisempia, ilmoittajalla ei ollut verkkosivua, jossa kerrotaan kasvatustoiminnasta, rotukoiria ei ollut rekisteröity Suomen Kennelliittoon, pentujen kuvat olivat kuvapankkikuvia ja ilmoittajan puhelinliittymä oli prepaid-liittymä. Neljästä kauppapaikasta kaksi kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta omiin linjauksiinsa vedoten. Julkaistujen ilmoitusten perusteella SEY sai 34 yhteydenottoa ostajaehdokkailta.
Eläinten verkkokauppaa rajoitettava
SEYn tavoitteena on, että eläimen verkkokauppa määrätään luvanvaraiseksi eli eläinten myyntipaikkojen on haettava toimintaan lupa viranomaiselta. Eläinten verkkokaupan ehtona tulee olla eläimen myyjän vahva tunnistautuminen. SEY toivoo verkkokaupoilta myös lisää itsesäätelyä. Verkkokauppojen tulee edellyttää, että jokaisella myyjällä voi olla vain yksi tili. Yksityisten henkilöiden eläinmyynti-ilmoitusten määrää tulee rajata.
– Olemme lähettäneet suomalaisille verkkokaupoille avoimen kirjeen, jossa vetoamme eläinkaupan itsesäätelyn puolesta. Tärkeimpänä niistä pidämme myyjän vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnisteen avulla, sillä näin myyjä voidaan jäljittää ja saattaa edesvastuuseen, jos eläin sairastuu pian oston jälkeen, sanoo Pulli.
– Pentujen pimeä kauppa on kasvava, kansainvälinen ilmiö, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä ja myös eläinten ostajille suurta surua. Pentutehtailun vähentämiseksi on otettava käyttöön uusia tehokkaita keinoja.
Lisätietoja:
– Suomessa vietetään Eläinten viikkoa 4.–10.10. Eläinten viikko on SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vuonna 1959 aloittama eläinten hyvinvoinnin teemaviikko. Tänä vuonna viikon teemana on lemmikin vastuullinen hankinta. Teemaviikon avaa maailman Eläinten päivä, jota juhlitaan vuosittain 4. lokakuuta.
Eläintenviikko.fi
– SEY lähetti syyskuussa suomalaisille verkon kauppapaikoille keksityn ilmoituksen myytävänä olevista koiranpennuista testatakseen kauppapaikkojen julkaisukäytäntöjä. Ilmoitukseen oli sisällytetty mahdollisimman monta pentutehtailun tunnusmerkkiä. Kaksi kauppakauppaa kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta omiin eettisiin linjauksiinsa vedoten. Ilmoitus oli esillä kahdessa muussa kauppakaupassa 10 päivän ajan. Ilmoitusten perusteella tuli 34 kyselyä potentiaalisilta pennunostajilta. Iso osa kyselyistä tuli ensimmäisen 18 tunnin aikana, mikä todennäköisesti kertoo siitä, että halpojen koiranpentujen ilmoituksia odotetaan. SEY lähetti kaikille kyselijöille välittömästi vastauksen, jossa kerrottiin, että kyseessä on keksitty ilmoitus, jonka tarkoituksena on tutkia verkon kauppapaikkoja pentutehtailijoiden ilmoitusten alustana.
Vaikka osa kauppapaikoista hylkäsi SEYn keksityn ilmoituksen, ei se takaa sitä, että kyseiset verkkokaupat ovat vapaita pentutehtailijoiden ilmoituksista. Pentutehtailijan voi tunnistaa seuraavista merkeistä: https://halpakoira.fi/ pentutehtailijan-tuntomerkit/
– SEYn avoin kirje verkkokaupoille: https://www.sey.fi/ajankohtaista/tiedotteet/1102-seyn-avoin-kirje-verkon-kauppapaikoille-elaeinten-myynnistae
– SEY järjestää maksuttoman verkkoluennon vastuullisesta koiran hankinnasta 8.10. https://www.facebook.com/ events/332059104024989/
– Eläinten viikon pääyhteistyökumppani on Purina: www.purina.fi
Haastattelut:
Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
P. 050 371 2740
kati.pulli@sey.fi
Maria Lindqvist
Viestintäpäällikkö
P. 050 557 2463
maria.lindqvist@sey.fi
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.