SEY: Uuden hallituksen on jatkettava eläinsuojelulain uudistusta viipymättä
9.5.2019
Tiedote. Julkaistu: 09.05.2019, 13:03
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton mielestä hallituspuolueiden on kirjattava eläinsuojelulain uudistuksen loppuun saattaminen hallitusohjelmaan ja työ on aloitettava viipymättä.
Edellinen eduskunta ei ehtinyt käsitellä eläinsuojelulain kokonaisuudistusta viime hallituskaudella, sillä uudistus oli sidottu maakuntauudistukseen. Eläinlakiuudistusta on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriön johdolla jo vuodesta 2011 alkaen. SEY pitää tärkeänä, että lakiuudistusta ei tällä kertaa sidota muihin hankkeisiin.
– Suomi tarvitsee uuden eläinlain mahdollisimman pian. Nykyinen laki on auttamattoman vanhentunut, ja se sallii monia käytäntöjä, jotka aiheuttavat eläimille turhaa kärsimystä, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
– On hyvin tärkeää, että hallituspuolueet kirjaavat eläinlain uudistuksen hallitusohjelmaan ja että maa- ja metsätalousministeriö pääsee jatkamaan uudistustyötä mahdollisimman pian tulevan hallituksen aloitettua työnsä. Eläinlain uudistus sidottiin viime hallituskaudella maakuntauudistukseen, mikä oli virhe, koska maakuntauudistuksen viivästys ja lopulta kariutuminen esti myös eläinlain valmistumisen. Tällä kertaa eläinlaki tulee erottaa muista suurista lakiuudistuksista.
SEYn näkemyksen mukaan edellisen hallituksen esitys uudeksi eläinlaiksi ei olisi turvannut eläinten hyvinvointia riittävästi.
– Uudella hallituksella on nyt mahdollisuus sisällyttää lakiin ne asiantuntijoiden esittämät hyvinvointiparannukset, jotka edellinen hallitus jätti laista pois, Pulli sanoo.
Eläinlain kokonaisuudistuksen lisäksi SEYn tavoitteena on, että eläinsuojelupoliisin toimintamalli otetaan käyttöön ympäri Suomen. Helsingissä viime vuonna aloittaneen eläinsuojelurikoksiin erikoistuneen poliisin tutkintaryhmän toiminnasta on jo kannustavia kokemuksia.
– Hallituksen tulee ottaa tavoitteekseen toimintamallin käyttöön otto koko Suomessa. Eläinsuojelutapausten keskittäminen niihin erikoistuneille poliiseille parantaa eläinten suojelua, auttaa saamaan eläimiä kaltoinkohtelevat edesvastuuseen ja parhaimmillaan myös säästää viranomaisten resursseja tehostuneen toiminnan myötä. Tavoitteena on esimerkiksi kroonisten eläinsuojelutapausten ennaltaehkäisy. Uudistus voidaan hoitaa ilman lisäresursseja tehtäviä keskittämällä, sanoo Pulli.
Lisätietoja:
Eläinten ystävä -lehden artikkeli ”Eläinpoliisi pystyy reagoimaan ongelmiin nopeasti”
Kati Pulli
toiminnanjohtaja, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
050 371 2740
kati.pulli@sey.fi