SEY: Uuteen eläinsuojelulakiin saatava maininta eläimen itseisarvosta

1.6.2017

kampanjakuva

TIEDOTE 1.6.2017

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto vaatii uuteen eläinsuojelulakiin kirjausta eläimen itseisarvosta. Eläimen itseisarvo olisi riippumaton sen rahallisesta arvosta ihmiselle. Maininta itseisarvosta olisi eläinten eduksi muun muassa oikeusasteissa.

– Se auttaisi oikeuslaitoksia ottamaan käyttöön tiukempia rangaistuksia. Rangaistusasteikko mahdollistaa jo nykyistä kovemmat tuomiot eläinsuojelurikoksista, mutta oikeuslaitos määrää rangaistukset usein asteikon alapäästä. Jos eläimillä olisi itseisarvo, olisi perustellumpaa antaa kovempia rangaistuksia, kun eläin ei olisi enää niin rinnasteinen esineeseen, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

Nykyisessä eläinsuojelulaissa lähtökohtana on ollut tarpeettoman kivun, tuskan ja kärsimyksen aiheuttamisen kielto. Uudistettavana olevassa eläinsuojelulaissa aikomuksena on muuttaa painotusta siten, että ensisijaisena tavoitteena on eläimen hyvinvoinnin edistäminen ja eläimen mahdollisuus olennaisten käyttäytymistarpeidensa tyydyttämiseen.

Osa eläintuottajista on vastustanut eläinten itseisarvon mainitsemista laissa. SEY uskoo, että tuottajien pelko itseisarvon lakimainintaa kohtaan on ylimitoitettua.

– Vaikka maininta itseisarvosta saataisiin mukaan lain taustaperusteluihin, ei se tulisi estämään nykymuotoista eläintuotantoa. Toivomme sen kuitenkin lisäävän keskustelua siten, että eläimen arvoa voitaisiin punnita yhteiskunnassa uudelleen, sanoo Pulli.

Toisaalta maininta eläinten itseisarvosta voisi velvoittaa huomioimaan eläinten hyvinvoinnin ja oikeuden positiivisin kokemuksiin nykyistä paremmin.

– Nykyinen laki lähinnä suojelee eläimiä fyysiseltä pahoinpitelyltä. Uuden lain lähtökohtana pitäisi olla eläinyksilöiden hyvinvoinnin edistäminen. Myös lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksia tulisi laissa edistää, Pulli sanoo.

Uusi eläinsuojelulaki on näillä näkymin tulossa lausuntokierrokselle syksyllä 2017 ja voimaan vuonna 2019 maakuntauudistuksen yhteydessä. SEYllä on edustaja eläinsuojelulain uudistustyötä ohjaavassa työryhmässä. Maa- ja metsätalousministeriö järjestää 7.6. medialle ja sidosryhmille lakiuudistusta käsittelevän tilaisuuden, jossa kuullaan viranomaisia sekä työryhmän jäseniä.

 

Lisätiedot:

Eläinten ystävä: SEY haluaa eläimen itseisarvon uuteen eläinsuojelulakiin – ”Laki ei voi lähteä siitä, mikä meille on taloudellisesti kannattavinta”: http://www.elaintenystava.fi/artikkelit/meilt%C3%A4/199-sey-haluaa-elaimen-itseisarvon-uuteen-elainsuojelulakiin-laki-ei-voi-lahtea-siita-mika-meille-on-taloudellisesti-kannattavinta

SEYn eläinsuojelulain uudistukseen liittyvä sivusto: http://www.elainsuojelulaki.fi/

SEYn päätavoitteet eläinsuojelulakiin:

  1. Eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit on kiellettävä. Samasta syystä turkistarhaus on lakkautettava kokonaan.
  2. Kivuliaat toimenpiteet ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä. Näitä toimenpiteitä ovat nupoutus eli sarvenalkujen polttaminen vasikoilla ja kastrointi porsailla, lampailla ja poroilla.
  3. Viranomaisille on määrättävä velvollisuus kieltää jalostus, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia.
  4. Eläintuotantotiloilla ja teurastamoilla on otettava käyttöön kansalaisille avoin, säännöllinen ja tehokas valvonta.
  5. Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi.
  6. Luonnonvaraisten eläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa on kiellettävä.

 

Haastattelut:

Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
050 371 2740
kati.pulli@sey.fi

Annukka Seppävuori
Viestintäpäällikkö
050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi

Jaa sivu
Skip to content