SEYn toimintaperiaatteista, rakenteesta ja jäsenyhdistykseen kohdistuvista epäilyistä

2.2.2016

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton julkilausuma 2.2.2016

SEY on jäsenyhdistyksistä ja henkilöjäsenistä muodostuva liitto, jonka tavoitteena on edistää kaikkien eläinten hyvinvointia ja kunnioitusta. Ylin päätösvalta liitossa on jäsenyhdistysten ja henkilöjäsenten edustajien muodostamalla liittovaltuustolla.

SEYn eri puolilla Suomea toimivat jäsenyhdistykset ovat itsenäisiä yhdistyksiä, joiden toimintaa ohjaavat yhdistysten omat säännöt, jäsenyhdistysten hallitusten päätökset ja muut yhdistysten päättämät toimintatavat sekä Suomen lainsäädäntö. Jäsenyhdistykset vastaavat siis itse esim. kirjanpidostaan, varainhankinnastaan ja muusta toiminnastaan. SEYllä on 41 jäsenyhdistystä.

Liitto pyrkii auttamaan ja neuvomaan jäsenyhdistyksiään eläinten hyvinvoinnin edistämisen lisäksi muun muassa hyvässä hallintotavassa ja yhdistyksiä koskevaa lainsäädäntöä koskevissa asioissa. Lisäksi kaikkia liiton jäsenistöä koskevia hyviä toimintatapoja kehitetään jatkuvasti ja rohkaistaan jäsenyhdistyksiä ottamaan niitä tarpeen mukaan käyttöön.

SEY korostaa sitä, että kaiken järjestötoiminnan luotettavuus, avoimuus ja laillisuus tulee olla toiminnan lähtökohtana. Näiden lisäksi liiton toiminnan tavoitteena on eläinten hyvinvoinnin parantaminen, joten kaikessa päätöksenteossa eläinten etu on yksi kulmakivistä. 

Jos liitolla on perusteltua aihetta epäillä jäsenyhdistystensä tai muiden toimijoidensa syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan, tapaukset ohjataan lähtökohtaisesti poliisille. Viime viikonloppuna julkisuuteen tulleiden SEYn jäsenyhdistykseen, Turun eläinsuojeluyhdistykseen, liittyvien epäilyjen osalta SEY toivoo, että asiaa koskeva viranomaistutkinta saadaan päätökseen mahdollisimman pian. SEY toivoo, että sekä asiaa tutkiville viranomaisille että Turun eläinsuojeluyhdistykselle annetaan työrauha, kunnes epäilyt ovat asianmukaisesti selvitetty.

Julkisuudessa keskustelua herättänyt Helsingin eläinsuojeluyhdistys ei ole SEYn jäsen.

 

Ismo Kovanen
SEYn liittovaltuuston puheenjohtaja

Helinä Ylisirniö
SEYn liittohallituksen puheenjohtaja

Maria Lindqvist
SEYn vs. toiminnanjohtaja

Jaa sivu
Skip to content