Silakan pyynti nykymittakaavassa ei ole kestävää

Euroopan komission esitys silakan kohdennetun kalastuksen kieltämisestä Suomen lähivesillä on järkyttänyt koko kalastuselinkeinoa. Silakka on kaupallisesti ylivoimaisesti Suomen merkittävin saaliskala, joten elinkeinonharjoittajien ja siihen kytköksissä olevien alojen hätä on ymmärrettävä.

Silakanpyyntiä voi tarkastella eläinten hyvinvoinnin, kalatalouden sekä kalastuksen kestävyyden kannalta.

Silakan kalastukseen liittyy kalayksilöiden hyvinvoinnin kannalta perustavanlaatuinen ongelma. Volyymikalastuksessa pyydettäviä lajeja, kuten silakoita ja kilohailia, ei tainnuteta, vaan ne kokevat tukehtumiskuoleman säiliössä, elleivät sitä ennen puristu hengiltä jo troolipussissa. SEY on jo pitkään tuonut esiin tarvetta kehittää myös volyymikalastukseen soveltuvia tainnutusratkaisuja kalastusaluskannan uusimisen ja muiden uusien innovaatioiden omaksumisen yhteydessä.

Jos taas katsotaan asiaa kalatalouden ja kalastuksen kestävyyden näkökulmasta, liittyy silakan kalastukseen nykymittakaavassa kansantaloudellisideologisia ristiriitoja. Jotta silakan kalastusta elinkeinona voidaan harjoittaa kestävästi, kaipaa ala vääjäämättä kehitystoimia.

Suomen kaupallisen kalastuksen silakkasaaliin määrät ovat olleet jyrkässä laskussa vuodesta 2016 lähtien. Taustalla vaikuttavat muun muassa alan sisäinen murros, kuten kalastajien sekä troolipyyntiin tarkoitettujen alusten määrän väheneminen sekä muutokset meriekosysteemissä, jotka ovat heikentäneet silakoiden elinolosuhteita. Silakkakantojen heikkenemiseen Itämerellä etenkin paikallisesti on monia syitä. Ei ole kuitenkaan syytä sulkea silmiä siltä, että kaupallisen kalastuksen yksittäisvaikutus on huomattava.

Vaikka silakka on määrältään ja arvoltaan Suomen kaupallisen kalastuksen merkittävin saaliskala, on sen suora ravinnontuotannollinen merkitys ihmiselle vähäinen, sillä valtaosa saaliista päätyy kasvatettujen kalojen ja turkiseläinten rehuksi. Vain muutama prosentti kokonaissaaliista päätyy Suomessa ihmisravinnoksi.

Etenkin turkistarhauksen suuri rooli silakkasaaliin hyödyntämisessä vahingoittaa silakan kalastuksen mainetta kestävänä elinkeinoina. Turkistarhaus on epäeettinen eläintuotannon muoto, jossa eläinten hyvinvoinnin osalta edes vähimmäisvaatimukset eivät toteudu. Lisäksi turkisala painii jatkuvien kannattavuusongelmien sekä muun muassa koronaviruksen ja lintuinfluenssan myötä realisoituneen zoonoosiriskin kanssa. Heikentyneiden silakkakantojen valjastaminen nykymittakaavassa turkisteollisuuden käyttöön ei ole kestävää eikä eettisesti oikein.

SEYn näkemyksen mukaan kaiken kalastuksen tulee olla ekologisesti kestävää, kalojen hyvinvoinnin kannalta oikein toteutettua ja sen tulisi tähdätä pääasiassa ihmisen ravinnonhankintaan. Perinteinen silakan kalastus on ristiriidassa kaikkien näiden tavoitteiden kanssa.  

Jotta kalakantojen tila voidaan turvata pitkälle tulevaisuuteen, kehittää elinkeinoa kestävämpään ja eettisempään suuntaan sekä saada suurempi osuus saaliista ihmisravinnontuotantoon, tulee tuntuvia rajoituksia silakan pyyntiin tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Taantumaan päässeiden kantojen toipuminen voi viedä pitkään, jopa vuosikymmeniä.