Slovenia kielsi turkistarhauksen siirtymäajalla – Euroopan laajuinen turkistarhauksen vastainen aalto laajenee
18.8.2014
Slovenian parlamentti on eilen 7.3. äänestänyt turkistarhauksen lakkauttamisesta siirtymäajalla. Lakiehdotus turkistarhauksen lakkauttamiseksi sai äänestyksessä murskavoiton. Ehdotuksen puolesta äänesti 71 edustajaa, ja sitä vastusti edustajista 3.
Slovenian päätös on iloinen ja odotettu uutinen Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteen keränneille järjestöille.
– Slovenia on jälleen uusi maa turkistarhauksen lakkauttavien maiden yhä pitenevässä ketjussa. Vain kolme kuukautta sitten tarhauksen lopetti maailman neljänneksi suurin minkkien tuottajamaa Hollanti. Onnittelemme Sloveniaa eettisestä päätöksestä liittyä niiden maiden joukkoon, jotka pitävät eläinten hyvää kohtelua taloudellisia voittoja tärkeämpänä, iloitsee eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Slovenian päätös on osoitus siitä, että turkistarhauksen vastainen liike vahvistuu edelleen.
– Koko Euroopan laajuinen turkistarhauskielto on yhä lähempänä. EU on jo kieltänyt vuodesta 2009 alkaen kissojen ja koirien turkisten myynnin ja tuonnin. Uskomme, että vastaava kielto kaikkien turkisten kohdalla toteutuu ennemmin tai myöhemmin, kertoo SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.
Usein väitetään, että turkistarhaus siirtyy eläinsuojelullisesti vielä kehittymättömämpiin maihin, jos se kielletään Euroopassa. Järjestöt pitävät tätä epätodennäköisenä.
– Vastaavaa keskustelua käytiin kosmetiikan eläinkoekiellon yhteydessä, mutta toisin kävi. Eläinten käyttö ei siirtynyt muihin maihin, vaan yritykset ympäri maailman joutuivat kehittämään eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä, ja jopa Kiina on ottanut niitä käyttöön. Eläinten kohtelu parani ympäri maailman, koska Euroopassa tehtiin eettinen päätös. Nyt meidän tulee jälleen näyttää esimerkkiä ja edistää turkistarhauksen vähentämistä maailmanlaajuisesti, kertoo Kati Pulli.
Kansalaisaloitteen keränneet järjestöt uskovat turkisten kysynnän vähenevän kieltojen myötä koko maailmassa.
– Slovenian parlamentti päätti lähes yksimielisesti lopettaa turkistarhauksen epäeettisenä elinkeinona. Eläinten hyvinvointi ei toteudu turkistarhojen Suomessakaan, ja saamme jatkuvasti uusia todisteita eläinten kärsimyksistä. Esimerkiksi se seikka, että jopa puolet tarhaketuista kärsii liikkumisvaikeuksista, kertoo siitä, että myös huonosti voiva eläin tuottaa huomattavaa taloudellista voittoa, muistuttaa Helinä Ylisirniö.
LISÄTIEDOT
Eläinsuojeluliitto Animalian, Luonto-Liiton, Oikeutta eläimille -yhdistyksen sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton yhteistyössä keräämä kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi luovutettiin eduskunnan käsiteltäväksi 5.3.2013. Aloitteen lopullinen allekirjoittajamäärä oli 69 381.
Kampanjan verkkosivut: http://www.turkistarhatonsuomi.fi
Kati Pulli
Toiminnanjohtaja, Animalia
kati.pulli@animalia.fi
GSM 050 384 5072
Helinä Ylisirniö
Toiminnanjohtaja, SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto
helina.ylisirnio@sey.fi
GSM 050 371 2740