Suomi on pudonnut kehityksen kelkasta ”” maahamme on saatava maailman edistyksellisin eläinsuojelulaki
28.1.2016
Tiedote 28.1.2016
Suomi on pudonnut kehityksen kelkasta — maahamme on saatava maailman edistyksellisin eläinsuojelulaki
Eläimillä on Suomessa hätä. Sadat tuhannet tuotantoeläimet elävät päivittäin oloissa, joita ei nykytietämyksen valossa enää pitäisi sallia. Esimerkiksi lypsylehmistä yli puolet elää suuren osan elämästään päästään kiinni kytkettyinä. Eläinsuojelulaissa tarpeettoman tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. Silti säädökset sallivat, että porsaat voidaan kastroida ja vasikoiden sarvenalut polttaa ilman kivunlievitystä.
”Suomen eläinsuojelulaki on 20 vuotta vanha ja jäänyt auttamatta jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Tutkimustieto eläinten kyvyistä, tunteista ja tarpeista on lisääntynyt valtavasti. Lain tärkeimmät uudistusta vaativat kohdat koskevatkin eläinten käyttäytymistarpeita, kuten liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä sekä kivunlievitystä”, sanoo vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelä Animaliasta.
Eläinten aseman parantamiseen on riitettävä resursseja
Hallitusohjelmassa eläinsuojelua ei ole mainittu lainkaan eikä maataloustuottajille saisi sen mukaan aiheutua lisäkustannuksia tuovia velvoitteita tällä hallituskaudella. Haastavasta taloustilanteesta huolimatta on muistettava, että uusi eläinsuojelulaki tulee vaikuttamaan eläinten oloihin jopa seuraavat parikymmentä vuotta.
”Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa ei saa enää rakentaa uusia parsinavettoja ja Ruotsissa niiden rakentamista ei ole tuettu vuoden 2007 jälkeen. Tanska, Ruotsi ja Iso-Britannia ovat kieltäneet tiineytyshäkkien käytön kokonaan. Suurimmassa osassa EU-maita koirien tunnistusmerkintä ja omistajatietojen rekisteröinti on jo pakollista. Suomi on tippunut kehityksen kelkasta”, sanoo SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
Eläinsuojelulain kokonaisuudistus aloitettiin jo vuonna 2011. Animalia ja SEY ovat olleet mukana lakivalmistelun ohjausryhmässä alusta alkaen. Ohjausryhmän työ päättyi vuoden 2015 lopussa ja laki kirjoitetaan valmiiksi viranomaistyönä vuoden 2016 aikana.
Animalia ja SEY aloittavat Eläinlaki-kampanjan, jonka tavoitteena on saada Suomeen eläinsuojelulaki, joka on Euroopan kärkeä. Kampanjassa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen, jossa päättäjiltä vaaditaan korjauksia eläinsuojelulainsäädännön vakavimpiin epäkohtiin.
Eläinlaki-kampanjaa tukevat useat julkisuuden henkilöt kuten laulaja Anna Abreu, taiteilija Jani Leinonen ja kirjailija Katja Kettu sekä kymmenet järjestöt. Kampanjan suojelijana toimii Finlandia-voittaja, kirjailija Laura Lindstedt.
Kampanjan verkkosivut: www.elainlaki.fi
Lisätietoa:
Mai Kivelä
toiminnanjohtaja (vs.), Animalia
puh. 050 384 5072
mai.kivela(at)animalia.fi
Maria Lindqvist
toiminnanjohtaja (vs.), SEY
puh. 050 371 2740
maria.lindqvist(at)sey.fi