Tasavallan presidentti ja rouva Jenni Haukio SEYn suojelijoiksi
9.5.2018
10.5.2018
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa rouva Jenni Haukio ovat lupautuneet SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton pysyviksi suojelijoiksi.
– On suuri kunnia saada kutsua tasavallan presidenttiä ja rouva Jenni Haukiota SEYn suojelijoiksi. Ryhtymällä Suomen suurimman eläinsuojelujärjestön suojelijoiksi he antavat selvän merkin sille, että yhteiskunnassamme eläimiä tulee arvostaa ja kohdella hyvin. Tällä on suuri arvo työllemme eläinten puolesta, sanoo SEYn liittohallituksen puheenjohtaja Helinä Ylisirniö.
SEYn ja tasavallan presidentin yhteistyöllä on pitkät perinteet. Vuodesta 1975 lähtien Suomen tasavallan presidentti on toiminut SEYn suojelijana edellisen suojelijan nukuttua pois. Perinteen aloitti tasavallan presidentti Urho Kekkonen, ja tasavallan presidentti Mauno Koivisto jatkoi Kekkosen aloittamaa perinnettä astuttuaan virkaansa vuonna 1982. Presidentti Mauno Koivisto toimi SEYn suojelijana vuodesta aina kuolemaansa saakka.
– Tasavallan presidentillä ja rouva Jenni Haukiolla on tunnetusti aito halu toimia eläinten puolestapuhujina. Pidämme päätöstä ryhtyä pysyviksi suojelijoiksi samalla arvostuksen osoituksena koko eläinsuojelukentälle ja niille tuhansille vapaaehtoisille, jotka ovat omistaneet aikaansa eläinten auttamiselle. Kiitos niin eläinten ja kuin eläinten auttajien puolesta.