Kamalan ihana tunteiden kesytyskoulu

Tunnetaitokortit 4/5

Tunnetaitokortti 7: Supikoira

Keskustelette sukulaisesi kanssa yhteisestä tuttavastanne, joka kuntouttaa oravanpoikasia ja pitää harrastuksestaan kuvablogia, jota molemmat innokkaasti seuraatte. Myöhemmin sukulaisesi mainitsee ohimennen asettaneensa metsään supiloukkuja. Tiedät, että supikoirilla on tähän aikaan vuodesta poikasia pesässä, joten supikoirien loukuttaminen johtaa pentujen nääntymiskuolemaan.

Mitä tunteita supikoirien tappaminen pesintäaikaan sinussa herättää?

  • Onko tunne samanlainen vai erilainen kuin ajatellessasi orpoja oravanpoikasia? Miksi?
  • Supikoirat ja oravat ovat molemmat petoja. Supikoira on kuitenkin määritelty vieraslajiksi.
  • Vaikuttavatko lait tai yleinen mielipide tunteisiisi ja näkemykseesi eläimistä?
  • Miksi toisten luonnonvaraisten lajien auttaminen ja hoitaminen on mielestäsi hyväksyttyä ja kannustettavaa, kun toisten lajien kohdalla auttamista pidetään vääränä ja jopa paheksuttavana?

Tunnetaitokortti 8: Rotta

Ihailet netissä kuvia rotasta, joka nukkuu suloisissa asennoissa muun muassa kauniin tohvelin ja vauvan myssyn sisällä. Kuvatekstissä kerrotaan, että kyseinen rotta on aiemmin elänyt koe-eläinlaitoksessa ja synnyttänyt poikasia eläinkokeisiin. Tiedät, että sinunkin asuinalueellasi on rotanmyrkkysyöttejä ja alat ensi kertaa pohtia lähelläsi asuvia rottia.

Mitä tunnet rottaa kohtaan?

  • Miltä tuntuu ajatella rottaa roskakatoksessa, koe-eläimenä tai rakastettuna lemmikkinä?
  • Miltä tuntuu ajatella rotan siimahäntää, pyöreitä korvia tai ihmismäisiä etutassuja?
  • Voitko samastua rotan asemaan? Löydätkö yhtäläisyyksiä ihmisen ja rotan välillä?
  • Pohdi, kuinka paljon rotan ympäristöllä on merkitystä omiin tunteisiisi. Mistä erot johtuvat?

Jaa sivu
Skip to content