Turkiseläimille riittää vedensaanniksi jääkalikan nuoleminen – SEY haluaa turvata veden kaikille
10.5.2017
TIEDOTE 10.5.2017
Eläinsuojelulakia ollaan parhaillaan uudistamassa, ja erääksi lakivalmistelun kiistakapulaksi on muotoutunut tuotantoeläinten jatkuvan, juomakelpoisen veden saanti. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto vaatii lakiin kirjattavan, että eläinten pysyvissä pitopaikoissa jokaisella eläimellä tulee olla jatkuvasti juomakelpoista vettä tarjolla.
Tutkimus eläinten juomiskäyttäytymisestä on puutteellista. SEYn mielestä tutkimustiedon puute ei kuitenkaan saa estää tuotantoeläinten pääsyä sulan juomaveden äärelle.
– Jos on syytä epäillä, että sulan juomaveden puutteesta on haittaa eläimille, silloin täytyy noudattaa varovaisuusperiaatetta. On erittäin ongelmallista, jos eläinten olojen parantamista halutaan estää tutkimustiedon puutteeseen vetoamalla, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
Eläinten perustarpeet tulisi tyydyttää
Osa eläintuottajista on yrittänyt perustella sulan juomaveden vastustamistaan muun muassa sillä, että ajatus juomaveden vapaasta saannista on hyvin pohjoismainen ilmiö. Suuressa osassa maailmaa tuotantoeläinten olot ovat huonommat kuin Suomessa.
– Tämä on hyvin huono perustelu eläinten olojen kehittämistä vastaan. Ovathan monet muutkin asiat pohjoismaiden ulkopuolella huonommin, mutta emme silti täällä lopeta niiden kehittämistä.
Nykyinen hallitus on linjannut, ettei eläinsuojelulain uudistaminen saa aiheuttaa kustannuksia eläintuottajille. Kirjaimellisesti otettuna linjaus tekee lain kehittämistyön erittäin hankalaksi, ellei mahdottomaksi.
Pulli harmittelee, että vaikka nyt olisi tilaisuus tehdä merkittäviä parannuksia lakiin, ne uhkaavat jäädä toteutumatta taloudellisen voitontavoittelun vuoksi.
– Tämä on todella epäreilu asetelma eläinten kannalta. Kun eläimiä hyödynnetään, tulisi huolehtia siitä, että edes niiden perustarpeet tulevat tyydytetyiksi.
Lisätietoja
Jäsenlehtemme artikkeli aiheesta: Tuotantoeläinten vedensaanti hiertää tuottajia – SEY haluaa turvata veden kaikille
Tutustu SEYn eläinsuojelulain uudistukseen liittyvään sivustoon: Elainsuojelulaki.fi
SEYn päätavoitteet eläinsuojelulakiin:
- Eläinten on saatava toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Liikkumista rajoittavat parsinavetat ja emakkohäkit on kiellettävä. Samasta syystä turkistarhaus on lakkautettava kokonaan.
- Kivuliaat toimenpiteet ilman asianmukaista kivunlievitystä ja kivun hoitoa on kiellettävä. Näitä toimenpiteitä ovat nupoutus eli sarvenalkujen polttaminen vasikoilla ja kastrointi porsailla, lampailla ja poroilla.
- Viranomaisille on määrättävä velvollisuus kieltää jalostus, joka aiheuttaa eläimille rakenteellisia tai muita terveysongelmia.
- Eläintuotantotiloilla ja teurastamoilla on otettava käyttöön kansalaisille avoin, säännöllinen ja tehokas valvonta.
- Koirien ja kissojen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti tulee säätää pakolliseksi.
- Luonnonvaraisten eläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa on kiellettävä.
Haastattelut
Kati Pulli
Toiminnanjohtaja
050 371 2740
kati.pulli@sey.fi
Annukka Seppävuori
Viestintäpäällikkö
050 557 2463
annukka.seppavuori@sey.fi