Usein kysyttyä koirakampanjasta ja jalostuksesta

1.10.2015

Miksi valitsitte roduista juuri mopsin kampanjaanne?

Kampanjajulisteissa esiintyvän ”Mussen” tarina on tosi, mutta halusimme vaihtaa koiran rodun ja muita yksityiskohtia tunnistamisen välttämiseksi. Alkuperäinen koira ei ollut mopsi, mutta rakenteeltaan vastaavanlaista, lyhytkuonoista rotua. Emme väitä, että vain mopseilla olisi ylijalostuksesta johtuvia ongelmia tai että muut lyhytkuonoiset rodut olisivat mopsia terveempiä. Haluamme kiinnittää huomion nimenomaan koiran rakenteeseen ja ongelmia aiheuttaviin piirteisiin, kuten lyhytkuonoisuuteen. Myös lyhytkuonoiset sekarotuiset koirat voivat kärsiä näistä ongelmista.

Mikä kampanjan tavoitteena on?

Eläinten viikon kampanjan tavoitteena on tiedottaa ja lisätä ihmisten tietoisuutta jalostukseen liittyvistä ongelmista. Haluamme herättää erityisesti pennunostajia tekemään valintoja niin, etteivät he tukisi epätervettä rodunjalostusta. Rohkaisemme ostajia perehtymään eri rotujen terveysongelmiin ennen koiran hankkimista.

Väitättekö, että koirilla käytetään tuollaisia ’happiviiksiä’?

Kampanjakuva ei vastaa todellisuutta eläinlääkäriasemilla. Kuvan tarkoituksena on graafisesti havainnollistaa, millaisista ongelmista lyhytkuonoiset koirat joutuvat kärsimään, koska eivät saa tarpeeksi happea hengitysteidensä rakenteen vuoksi. Kuvan koira ei myöskään todellisuudessa ole 8-kuukautisena lopetettu ”Musse”.

Millaisista ongelmista on kyse kun puhutaan kärsimystä aiheuttavasta jalostuksesta?             

Liioitellut ulkoiset piirteet heikentävät elämänlaatua eri tavoin. Fyysisten piirteiden liioittelu voi kivun ja kärsimyksen lisäksi aiheuttaa käytöshäiriöitä estäessään koiran ”normaalin” käyttäytymisen. Lyhyt naama, pysyvästi pystyssä olevat korvat tai töpöhäntä vaikeuttavat koiran viestimistä ja kanssakäymistä muiden koirien kanssa. Todella pienet rodut kärsivät usein pelosta. Jalostettujen ulkoisten ominaisuuksien lisäksi sisäsiittoisuus aiheuttaa monia sairauksia ja hyvinvointiongelmia, kuten sydänongelmia, sokeutta aiheuttavaa resessiivistä silmäsairautta (nk. Collie Eye Anomaly), diabetesta sekä tietyntyyppisiä syöpiä tietyillä roduilla.

Ulkomuotojalostuksesta johtuvia terveys- ja hyvinvointiongelmia ovat muun muassa

-nivelongelmat ylisuurilla ja –painavilla koirilla

-liikkuvuusongelmat hyvin lyhytjalkaisilla koirilla

– hengitysongelmat ja kyynelkanavan tukkiutuminen lyhytkuonoisille ja lyhytkalloisilla koirilla

– synnytysongelmat, jos suuri ja lyhytkallo

– liikuntaongelmat ja nivelten rappeutuminen liian jyrkkien tai vääntyneiden raajojen takia

– silmien ärsytys, tulehtuminen, rappeutuminen ja esiinluiskahdus

– liian pitkät korvat vahingoittuvat helposti

– kurttuinen tai poimuttunut iho aiheuttaa ekseemaa, ihovaivoja, silmien ärtymistä ja tulehdusta

– kykenemättömyys lämmönsäätelyyn karvattomilla koirilla

Haluatteko lakkauttaa mopsin tai muut tämänkaltaiset rodut?

Emme vastusta mopsien tai muiden vastaavantyyppisten rotujen kasvattamista, vaan eläimen terveyttä ja hyvinvointia heikentävien ominaisuuksien jalostamista. Kärsimystä aiheuttavaan jalostukseen tulisi puuttua uudessa eläinsuojelulaissa ja tietynlaisten ominaisuuksien jalostaminen eläimelle tulisi kieltää. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi hengitysvaikeuksia aiheuttavat rakenteet, kroonista kipua aiheuttavat viat ja sairaudet, kuten luuston ja nivelten ongelmat sekä ahdas kallon rakenne. Eläimiä, joilla näitä ominaisuuksia on, ei tule käyttää jalostukseen.

Minulla on terve koira sairaaksi väittämästänne rodusta. Väitättekö, että kaikki tietyn rotuiset koirat ovat sairaita?

Emme väitä. Roduissa voi olla myös terveitä yksilöitä. Ongelmat ovat kuitenkin kasaantuneet selkeästi tiettyihin rotuihin ja on todennäköistä, että rodun yksilöt kärsivät eriasteisista ongelmista. Kyse ei ole niinkään rodusta, vaan tietyistä jalostetuista ominaisuuksista ja piirteistä, jotka aiheuttavat koiralle haittaa rodusta riippumatta.

Kuinka vakava ongelma oikeastaan on?      

Jalostusongelmat ovat vakavia, sille ne koskettavat suurta määrää koiria. Vaikutukset myös siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tietyt piirteet voivat heikentää koiran elämänlaatua vakavasti ja pitkäkestoisesti, mahdollisesti suuren osan koiran elämästä tai jopa koko elämän ajan.

Suuri osa rotukoirien sietämästä kärsimyksestä on turhaa ja merkittävä osa siitä voitaisiin välttää muuttamalla jalostuskäytäntöjä.

Entä sekarotuiset koirat, joilla on terveysongelmia? Miksette puhu niistä?

Haluamme kiinnittää huomiota nimenomaan eräisiin koirille jalostettuihin piirteisiin, kuten liian lyhyeen kuonoon, ahtaaseen kallon rakenteeseen tai liian pitkään selkään. Nämä piirteet aiheuttavat ongelmia myös sekarotuisille koirille, jotka ovat syntyneet risteyttämällä näillä piirteillä varustettuja koiria. Pennunostajan tulee suhtautua kriittisesti tällaisen koiran ostamiseen, oli se rotukoira tai sekarotuinen.

Mitä koiraa hankkiessa on hyvä ottaa huomioon?

Perehdy ennen koiran hankkimista eri rotujen terveysongelmiin. Älä hanki koiraa, jonka rotuun on kasautunut vakavia perinnöllisiä ongelmia. Jos päätät ostaa koiran rotukoirakasvattajalta, ota selvää, mitä kasvattaja ja rotujärjestö tekevät perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. Perehdy rodun ja pentueen vanhempien terveyteen ja luonteen mahdollisiin heikkouksiin ottamalla yhteyttä rotuyhdistykseen ja tutustumalla Suomen Kennelliiton ylläpitämään KoiraNet-jalostustietojärjestelmään. Tutustu jalostustietojärjestelmässä myös kasvattajan muiden koirien terveystilastoihin ja jalostusyhdistelmien sairauksiin. SEYn julkaisema Fiksun koiranostajan opas neuvoo koiran hankkimisessa.

Koiran hankkimista harkittaessa täytyy miettiä myös monia koirarotuun liittymättömiä asioita, kuten onko riittävästi aikaa koiralle ja valmiuksia ja varaa sen hoitamiseen.

Monien lyhytkuonoisten rotujen kohdalla on tehty jo edistysaskeleita. Ettekö ole tietoisia näistä?

Olemme niistä tietoisia ja iloisia myös. Monen rodun kohdalla on kuitenkin tosiasia, ettei terveitä yksilöitä jalostukseen ole tarpeeksi terveen geenipoolin varmistamiseksi. Monien rotujen kohdalla tarvitaan ennakkoluulottomia toimenpiteitä, jotta rodun tulevaisuus saadaan turvattua. Lyhytkuonoisten rotujen kysyntä on myös suurempaa kuin virallisten kasvattajien tarjonta eli näitä rotuja teetetään paljon pentutehtaissa. Tällöin terveyttä edistävistä toimenpiteistä ei ole hyötyä, sillä pentutehtailijat eivät niistä välitä.

Miksi ette puutu pentutehtailuun?

SEY kampanjoi jatkuvasti pentutehtailun suitsimiseksi eri keinoin. Viime keväänä julkaisimme Fiksun koiranostajan oppaan, jossa muun muassa neuvotaan tunnistamaan ja välttämään pentutehdas. Pentutehtaat pahentavat osaltaan myös jalostusongelmaa, sillä niissä teetetään ongelmista kärsiviä rotuja ilman minkäänlaista valvontaa. Esimerkiksi sukusiitosta ei säädellä välttämättä lainkaan ja pentuja teetetään koirilla, jotka eivät ole sopivia jalostukseen terveysongelmien takia.

Mitä asialle on tehtävissä?

Jalostusongelmaan voidaan vaikuttaa monin keinoin. Toimivia tapoja ovat muun muassa

–        järjestelmällinen tiedon keruu kaikkien rekisteröityjen koirien sairastuvuudesta ja kuolleisuudesta

–        rekisteröintisääntöjen korjaaminen niin, etteivät ensimmäisen ja toisen polven sukulaiset voi lisääntyä keskenään

–         avoimet kantakirjat mahdollistamaan uuden geenimateriaalin/-poolin laajeneminen vakiintuneissa roduissa

–        luoda järjestelmä seuraamaan toimenpiteiden ja rodunjalostusstrategioiden muutosten tehokkuutta

–        kaikkien nykyisten rotujen arvioiminen eettisestä näkökulmasta – johtaa mahdollisesti pakotettuihin ristisiitoksiin tai jopa joidenkin rotujen asteittaiseen poistamiseen

–        yksityiskohtaisen hoitosuunnitelman luominen jokaiselle rodulle yhdessä perinnöllisyystutkijoiden kanssa.

Mitä teette jalostusongelmien eteen?

SEY toimii monin eri keinoin asian eteen. Eläinten viikon kampanjan tavoitteena on tiedottaa ja lisätä ihmisten tietoisuutta jalostukseen liittyvistä ongelmista. Valistamme kansalaisia ja lobbaamme päättäjiä. Yksi päätavoitteistamme uudistuvaan eläinsuojelulakiin on jalostukseen puuttuminen nykyistä huomattavasti tiukemmin. Eläinsuojelulaissa tulisi kieltää hyvinvointia heikentävien ominaisuuksien jalostaminen. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi hengitysvaikeuksia aiheuttavat rakenteet, kroonista kipua aiheuttavat viat ja sairaudet, kuten luuston ja nivelten ongelmat, ahdas kallon rakenne sekä rajoittunut liikuntakyky.

Mihin Eläinten viikon keräyksen lahjoitusrahat käytetään?

Eläinten viikon keräyksellä saadut varat käytetään täysimääräisesti kampanjointiimme koirien puolesta. SEY kampanjoi parhaillaan sen eteen, että koirien jalostukselliset ylilyönnit kiellettäisiin uudessa eläinsuojelulaissa. Lisäksi edistämme koirien hyvinvointia kasvatuksella ja valistuksella. Tänä vuonna jopa yli 160 000 suomalaista koululaista on saanut SEYn julkaisemaa koirien hyvinvoinnista kertovaa opetusmateriaalia.

Kerätyt varat käytetään eläinsuojeluneuvojien kuluihin, eläinten hyvinvointia koskevaan tiedottamiseen, neuvontaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä ennalta arvaamattomien eläinsuojelukatastrofien tuhojen korjaamiseen. Varoja käytetään myös liiton jäsenyhdistysten toiminnan tukemiseen.

SEYllä oli kampanjan aikaan vuonna 2015 rahankeräyslupa, jonka numero oli 2020/2013/4665. Lupa oli voimassa 27.3.2014-31.12.2015 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Jaa sivu
Skip to content