Uudessa eduskunnassa vähintään 31 eläintenedustajaa
21.4.2015
31 vastavalittua kansanedustajaa on sitoutunut SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton ja Animalian yhteisiin eläinpoliittisiin vaalitavoitteisiin.
Keräsimme vaalikampanjassamme sitoumuksia uuden eläinsuojelulain edistämiseksi. Allekirjoittaneet edustajat sitoutuivat edistämään uudistuvaan lakiin turkistarhauskieltoa, muun kuin hetkellisen paikalleen kytkemisen kieltoa ja hyvinvoinnille haitalliseen jalostukseen puuttumista.
Eniten sitoutuneita uusia kansanedustajia on Vihreissä (12) ja Vasemmistoliitossa (8). Sitoumuksen allekirjoittaneita kansanedustajia on kaikista puolueista, lukuun ottamatta Keskustaa ja RKP:tä.
31 sitoutuneen eläintenedustajan lisäksi on erittäin todennäköistä, että uusien kansanedustajien joukosta löytyy joitakin sitoumuksen tavoitteita tukevia henkilöitä, mutta jotka eivät ole sitoumusta huomanneet allekirjoittaa esimerkiksi vaalikiireidensä vuoksi.
SEYn ja Animalian Eläinpolitiikka.fi –sivustolla sekä Eläinpoliittisessa vaalikoneessa vierailtiin ahkerasti vaalikampanjan aikana. Maalis-huhtikuulla Eläinpolitiikka.fi -sivusto keräsi yli 30 000 erillistä kävijää. Järjestöjen Eläinpoliittista vaalikonetta käytetiin yli 50 000 kertaa.
Eläinsuojelujärjestöt jatkavat nyt uuden eduskunnan kanssa työtään eläinsuojelulain uudistuksen ja turkisasetuksen tiimoilta.
Sitoutuneet kansanedustajat puolueittain:
Vihreät (12):
Alanko-Kahiluoto Outi, Aalto Touko, Haavisto Pekka, Halmeenpää Hanna, Hassi Satu, Kari Emma, Karimäki Johanna, Mikkonen Krista, Niinistö Ville, Parviainen Olli-Poika, Vartia Antero, Yanar Ozan
Vasemmistoliitto (8):
Arhinmäki Paavo, Andersson Li, Hänninen Katja, Kontula Anna, Lapintie Annika, Modig Silvia, Sarkkinen Hanna, Uotila Kari
SDP (5):
Razmyar Nasima, Filatov Tarja, Marin Sanna, Räsänen Joona, Viitanen Pia
Perussuomalaiset (3):
Elovaara Tiina, Elomaa Ritva (Kike), Lohela Maria
Kokoomus (2):
Pelkonen Jaana, Siren Saara-Sofia
Kristillisdemokraatit (1):
Laukkanen Antero