
Eläinten viikolla tutustutaan kyvykkääseen eväkkääseen
2.10.2023
TIEDOTE 2.10.2023
Tänä vuonna Eläinten viikolla 4.–10.10. sukelletaan pinnan alle kalojen maailmaan. Kalateeman kunniaksi SEY Suomen eläinsuojelu julkaisee interaktiivisen videon, jossa pelaajan valinnat ohjaavat Puro-lahnan elämää.
Kalat leimataan helposti yhdeksi ryhmäksi, vaikka kalat ovat vähintään yhtä moninainen ryhmä eläimiä kuin nisäkkäätkin. Kaloilla on myös huomattava määrä poikkeavia kykyjä ja sellaisia ominaisuuksia, joita ihminen ei usein osaa ajatellakaan. Tästä syystä SEY valitsi kalat vuoden 2023 Eläinten viikon teemaksi.
– Kalat ovat usein väärinymmärretty lajiryhmä, koska ne eivät ääntele ja ilmeile meille ihmisille ymmärrettävällä tavalla. Kala on kuitenkin älykäs, tunteva ja kokeva eläin siinä missä vaikkapa nisäkkäätkin. Eri kalojen kyvyt ja tavat kommunikoida myös vaihtelevat paljon keskenään, ja jotkut kalalajit esimerkiksi luovat elinikäisiä kumppanuussuhteita, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White.
Ruokana käytettävistä kaloista puhutaan yleensä kilogrammoina yksilömäärien sijaan, ja kalankasvatuksesta puhutaan kalanviljelynä. Volyymikalastuksessa kalat käytännössä kokevat hitaan tukehtumiskuoleman, sillä volyymikalastukseen sopivia lopetuskeinoja ei ole vielä kehitetty. Myös vapaa-ajankalastuksessa kaloja kohdellaan edelleen usein vähemmän kokevina eläiminä kuin vaikkapa nisäkkäitä, jotka pyritään lopettamaan nopeasti.
– Tapa, jolla kaloista puhutaan, on omiaan etäännyttämään meitä kaloista yksilöinä. Se vaikuttaa myös siihen, miten kohtelemme kaloja. Kaloja kasvatetaan varsin virikeköyhissä ja ahtaissa oloissa, eikä kalojen pidolle ole määritelty juurikaan vähimmäisvaatimuksia. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että eri kalalajit tarvitsevat tietynlaisia olosuhteita voidakseen hyvin, sanoo White.
Ymmärrys voi lisätä empatiaa ja parempaa kohtelua
Päiväni lahnana -pelissä pelaaja yrittää valinnoillaan pitää lahnan hengissä päivän ajan. Pinnan alle sukeltamalla pelaaja tutustuu samalla lahnan sielunelämään. Yllättävä voi olla esimerkiksi tieto, että lahna on pitkäikäinen kala, joka saavuttaa sukukypsyyden yleensä vasta 7–11 vuoden iässä.
Pelin tarkoitus on luoda kosketuspintaa ihmisen ja kalan välille ja auttaa ymmärtämään kaloja eläiminä. Esimerkiksi lahnan alaspäin myrtynyt suu ei kerro lahnan mielialasta, vaan auttaa ravinnonhankintaa pohjasta.
– Paremman ymmärryksen kautta myös empatia kaloja kohtaan toivottavasti lisääntyy, ja parhaimmillaan se johtaa kalojen parempaan kohteluun, sanoo White.
Tutustu kampanjaan ja pelaa Päiväni lahnana -peli osoitteessa https://sey.fi/kyvykasevakas/.
Lisätiedot:
Eläinten viikko on vuosittain 4.–10.10. vietettävä teemaviikko, jonka ensimmäinen päivä on kansainvälinen Eläinten päivä. Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty SEYn aloitteesta jo vuodesta 1959 lähtien.
Tutustu myös SEYn eläinlähtöisen journalismin oppaaseen toimittajille, kuvajournalisteille, toimituksellista työtä sekä viestintää tekeville: https://sey.fi/elainlahtoisen-journalismin-opas/
Haastattelut:
Kati White
Toiminnanjohtaja
SEY Suomen eläinsuojelu
kati.white@sey.fi
050 371 2740
Maria Lindqvist
viestintäpäällikkö
SEY Suomen eläinsuojelu
050 557 2463
maria.lindqvist@sey.fi