Hallitusohjelmassa on runsaasti eläinten hyvinvointiasioita, mutta tuotantoeläimet on jälleen unohdettu

4.6.2019

Kuva: Katja Patrikainen

TIEDOTE 4.6.2019

Alkanut hallituskausi on eläinsuojelullisesti ratkaisevan tärkeä, sillä se saattaa loppuun edelliseltä hallitukselta kesken jääneen suurhankkeen eli eläinsuojelulain uudistuksen. Maanantaina julkistettu hallitusohjelma tuo selkeitä parannuksia lemmikkieläinten olosuhteisiin ja kohteluun, mutta jättää tuotantoeläimiä koskevat, merkittävät parannukset käytännössä tekemättä.

– Uusi hallitus haluaa parantaa lemmikkieläinten kohtelua ja on kirjannut ohjelmaansa tärkeitä parannuksia. Näitä ovat muun muassa kissojen pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti, jotka on koirille jo luvattu, sekä eläinten verkkokaupan sääntely. Lisäksi eläinlääkäreille säädetään ilmoitusvelvollisuus perinnöllisten vikojen vuoksi eläimille tehdyistä toimenpiteistä, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

– Hyviä tavoitteita ovat myös eläinsuojeluasiamiehen viran perustaminen uudelleen, eläinsuojeluvalvonnan parantaminen ja eläinkokeita korvaavien menetelmien käyttöönoton lisärahoitus. Näitä parannuksia voimme pitää ahkeran kampanjoinnin tuloksena ja työvoittona.

Tuotantoeläinten osalta hallitusohjelman kirjaukset ovat heikkoja.

– Odotuksemme eläinten tilanteen parantamiseksi olivat korkealla, sillä eduskuntavaaleissa eläinmyönteisimmät puolueet saavuttivat vaalivoiton. Valitettavasti tälläkin kertaa tuotantoeläimille jää uhrin osa, ja kaikki merkittävät parannukset jätetään tekemättä, sanoo Pulli.

– Kaikkien kipeimmin parannusta kaipaavat epäkohdat jäävät korkeintaan selvitysten tasolle. Esimerkiksi sikaemakoiden porsitushäkeistä ja porsaiden kastraatiosta luopumista ainoastaan selvitetään. Nämä selvitykset tulisi tehdä heti hallituskauden alussa, jotta tuloksia ehditään myös hyödyntää. Myös suomalaisen eläintuotannon häpeäpilkku, turkistarhaus, on jätetty koko hallitusohjelman ulkopuolelle.

Kalatalouden kehittäminen ja kalan tarjonnan lisääminen on kirjattu yksityiskohtaisesti hallitusohjelmaan. Kalojen hyvinvoinnista ei kuiteonkaan ole ohjelmassa minkäänlaisia tavoitteita.

– On huolestuttavaa, että kalojen hyödyntämistä halutaan lisätä ilman panostusta kalojen hyvinvointiin. Hyvinvointitutkimukseen ja hyvinvoinnin kehittämiseen täytyy panostaa myös kalojen osalta nyt, kun niiden kivuntuntemiskyvystä on olemassa jo riittävästi tieteellistä näyttöä, Pulli sanoo.

Suurista puutteistaan huolimatta hallitusohjelma ottaa huomioon lukuisia eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita.

– Eläinten hyvinvointiasioita käsitellään hallitusohjelmassa huomattavasti perusteellisemmin kuin aiemmin on ollut tapana. Tämä on osoitus eläinten arvonnoususta ja siitä, että eläinten hyvinvoinnista huolestuneiden kansalaisten äänellä on ollut vaikutusta. Odotamme eläinsuojelumyönteisiltä puolueilta vahvaa vaikuttamista sen puolesta, että eläinten hyvinvointi paranee tämän kauden aikana monin tavoin myös hallitusohjelmaan kirjaamattomien asioiden suhteen, sanoo Pulli.

Hallitusohjelman ilmastoystävällisen ruokapolitiikan keinovalikoimaan kuuluu muun muassa kasviperäisten tuotteiden osuuden lisääminen julkisissa hankinnoissa ja ruokapalveluissa.

– Tämän keinovalikoiman käyttöönotto on mahdollisuus myös eettisempään eläintuotantoon sekä eläintuotteiden kulutuksen vähentämiseen.


Lisätiedot:

Kati Pulli
toiminnanjohtaja
kati.pulli@sey.fi
p. 050 371 2740

http://www.elainsuojelulaki.fi/

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Eläinsuojelulain uudistus kaatui – SEYn ja Animalian päätavoitteina uudelle vaalikaudelle eläinten häkkikasvatuksen ja turkistarhauksen lopettaminen

14.3.2019: Hallituksen viimeviikkoisen eron seurauksena eläinsuojelulain uudistusta ei viedä läpi tämänkään vaalikauden aikana. Sipilän hallituksen viimeisimpänä tavoitteena oli saada uudistus valmiiksi ennen huhtikuisia eduskuntavaaleja siten, että laki astuisi voimaan vuoden 2021 alussa. Eläinsuojelulain uudistusta on valmisteltu vuodesta 2011 lähtien. Lain valmistumista on lykätty lukuisia kertoja.

Lue lisää

Euroopan eläinasiajärjestöt puuttuvat porsaiden kaltoinkohteluun

TIEDOTE 4.5.2017 Euroopan eläinasiajärjestöt puuttuvat porsaiden kaltoinkohteluun Kansainvälinen End Pig Pain -kampanja vaatii porsaiden kärsimykseen puuttumista…

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content