Ava-kissa muuntui populaatiokissasta lemmikiksi

18.12.2023

SEYn jäsenyhdistyksen Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksen hoitoon saapuneella Ava-kissalla oli raskas alku. Nyt entinen populaatiokissa harjoittelee kissan roolia omassa kodissa.


Ava-kissa saapui Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksen hoitoon pari vuotta sitten, kun toisen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodit täyttyivät.  

Ava oli elänyt populaatiokissana, ja se oli oululaiseen sijaiskotiin päätyessään tiineenä. Avan mukana sijaiskotiin muutti myös Leeloo-kissa, joka oli niin ikään tiineenä. Kummatkin synnyttivät melko pian Ouluun päästyään. Leeloo sai kaksi pörröistä kissanpentua, jotka sittemmin löysivät oman kodin heti luovutusikään päästyään.

Avan pennuilla oli surullisempi loppu: kaikki pennut kuolivat ensimmäisten parin päivän aikana. Eläinlääkärin arvio oli, että pentujen kehityshäiriöt olivat liian vakavia.

Molempien kissojen kesyyntyminen on ollut melkoisen työn takana. Leeloo kesyyntyi ensin, ja se sai oman kodin jo aiemmin. Helmikuussa 2023 Ava muutti toiseen sijaiskotiin, kesyyntymään vieläkin, koska kissa ei ole antanut koskea itseään koko aikana. Ava ei ole aggressiivinen, joskin se on puolustautunut säpäkästi, jos sen mielestä tungetellaan. Syksyllä Ava pääsi omaan kotiin, mutta kissa ei kuitenkaan sopeutunut perheen aiempaan kissaan.

Lopulta Avaa hoitanut sijaiskoti adoptoi kissan omaksi. Nyt kissa päästää jo rapsuttelemaan, ja se kehrää kovaan ääneen.


Lämmin kiitos jäsenyhdistyksellemme Oulun seudun eläinsuojeluyhdistykselle, Avaa sekä Leeloo-kissaa hoitaneille sijaiskodeille ja hyvää jatkoa Avan omaan kotiin.

Suomessa hylätään joka vuosi yli 20 000 kissaa. Hylättyjen kissojen kohtalo on usein karu, kuten Ava-kissankin tapauksessa. Osa kissoista kuolee luontoon, nälkään tai pakkasten myötä kylmyyteen.  

Lähes 10 000 kissaa päätyy joka vuosi löytöeläintaloihin, mutta vain joka viides niistä haetaan takaisin omaan kotiinsa. Löytöeläintaloihin päätyneille kissoille yritetään etsiä uutta kotia, mutta osa joudutaan lopettamaan villiintyneisyyden, sairauksien tai tilanpuutteen takia.  

Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat kissapopulaatioiden kissat. Ne elävät suurissa kissajoukoissa ilman kunnollista huolenpitoa, lisääntyvät hallitsemattomasti ja kärsivät useista erilaisista sairauksista, nälästä ja kylmästä.  

Kissakriisi on ympärivuotinen ongelma. Vapaaehtoisille eläinsuojeluneuvojillemme vuonna 2018 tehdyn kyselyn mukaan kissojen heitteillejättötapaukset ovat viime vuosina lisääntyneet selvästi. Myös kissoihin liittyviä eläinsuojeluilmoituksia tulee selvästi aikaisempaa enemmän. Erityisesti luontoon syntyviä kissoja tulee vapaaehtoistemme hoitoon enemmän kuin aikaisemmin. 

Auta, ennen kuin on liian myöhäistä.  

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Iso-Allan, ainoa kissapopulaatiosta henkiin jäänyt

Hyvinkään eläinsuojeluyhdistys sai valvontaeläinlääkäriltä pyynnön lähteä loukuttamaan suuri kissapopulaatio paikkakunnalla sijaitsevan maatalon pihapiiristä. Paikan päällä vapaaehtoiset eläinsuojelijat kohtasivat kauhean näyn, kun erittäin huonokuntoisia kissoja alkoi ilmestyä eri puolelta pihapiiriä.

Lue lisää

Onnistumiset auttavat jaksamaan – Kissakriisi ja koronavuoden haasteet pitävät eläinsuojeluyhdistyksen kiireisenä

SEY Raahen aktiivit tietävät, että eläinsuojeluyhdistyksen pyörittäminen käy työstä. Pientä eläinsuojeluyhdistystä tarvitaan etenkin ennakoivan eläinsuojelutyön tekemiseen.

Lue lisää

Lemmikkieläinten määrä löytöeläintaloissa laskenut – apua tarvitsevien kissojen määrä silti kasvussa

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toteuttaman tuoreen tutkimuksen mukaan löytöeläinten eli kadonneiden ja hylättyjen lemmikkieläinten määrä kunnallisissa löytöeläintaloissa on laskenut verrattuna yhdentoista vuoden takaisin lukuihin. Myös entistä suurempi osa eläimistä päätyy takaisin alkuperäiselle omistajalleen.

Lue lisää

Lahjoita

Eläinystävällinen maailma on joka päivä askeleen lähempänä. Sinun lahjoituksesi ansiosta yhä useampi koditon…

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content