Presidenttiparin kasviskorissa suomalaisen metsän superfoodeja
19.12.2019
Ympäristö- ja eläinjärjestöt luovuttivat jo perinteeksi muodostuneen kasviskorin presidenttiparille torstaina 19.12. Mäntyniemessä. Kasviskorin ajatuksena on tuoda esiin kestävää ruoantuotantoa. Korin sisällössä näkyvät tänä vuonna erityisesti metsästä saadut antimet.
– Meillä suomalaisilla on aarreaitta ihan käden ulottuvilla. Suomalaista superfoodia ovat esimerkiksi puolukat, joiden on viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu muun muassa vähentävän matala-asteista tulehdusta, kasviskorin ojentanut Luonto-Liiton puheenjohtaja Ina Rosberg sanoo.
Metsästä kerätyt sienet, marjat ja villiyrtit ovat paitsi terveellisiä ja maukkaita myös täysin ilmaisia. Marjastus ja sienestys ovatkin monille tärkeitä henkireikiä. Metsien hyvinvointia lisäävät vaikutukset koskevat kuitenkin ihan jokaista metsässä liikkujaa. Metsässä syke laskee, stressi vähenee ja mieli virkistyy.
– Monimuotoinen metsä on niin eliöiden kuin ihmistenkin kannalta se paras. Avohakkuulta ei mustikkaa saada, eikä siellä myöskään virkisty. On tärkeää, että suojelemme suomalaiset iäkkäät metsät vielä kun meillä niitä on. Metsät ovat monimuotoisuuden kannalta merkittäviä elinympäristöjä ja lisäksi ne toimivat hiilen varastoina ja hiilinieluina, Rosberg muistuttaa.
Luonto-Liitto pitää myös tärkeänä, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus oleilla monimuotoisessa luonnossa. Lapsuuden luontoelämyksistä syntyvä luontosuhde on hyvä lähtökohta ympäristöä kunnioittavalle elämälle. Yhteys luontoon myös rikastuttaa elämää monin tavoin.
– Meidän on pidettävä huolta siitä, että lapsilla ja nuorilla on myös tulevaisuudessa samat mahdollisuudet nauttia luonnosta kuin nykyisillä sukupolvilla.
Kasviskorin sisältö
- Kuusenkerkkäglögi
- Kuivatut herkkutatit
- Mustikkahillo
- Puolukkahillo
- Lakkahillo
- Yrttitee metsän antimista
- Variksenmarjamarmeladi
- Suklaakarpalot
- Lumikarpalot
- Luomuomenia Porvoosta
- BirdLife Suomen siemenkakku linnuille
- Vegaaninen koiran puruluu
- Lasten luontokalenteri 2020
Kasviskorin toivat Luonto-Liiton puheenjohtaja Ina Rosberg, Kuono ry:n puheenjohtaja Katri Kovanen, Natur och miljön puheenjohtaja Andrea Weckman, SEY Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja Kati Pulli, Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä, WWF Suomen toiminnanjohtaja Liisa Rohweder ja Vegaaniliiton perustajajäsen Päivi Hagner. Joulutervehdyksessä mukana ovat myös Animalia, BirdLife Suomi, Greenpeace Suomi ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöt luovuttivat presidenttiparille jouluisen kasviskorin
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Aliquam tincidunt bibendum iaculis. Fusce…
Lue lisääEläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöt luovuttivat presidenttiparille jouluisen kasviskorin
Kymmenen suomalaista eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöä luovutti presidenttiparille jouluisen kasviskorin tänään 18.12. SEYn…
Lue lisääJärjestöiltä luomukasviskori ja seitan-kinkku Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle
Yksitoista eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöä luovutti luomujuureksista ja -kasviksista sekä seitan-kinkusta kootun herkkukorin Suomen…
Lue lisää