
Saaliseläintä pelottaa helposti
Kanit ja pienet jyrsijät ovat saaliseläimiä. Ne ovat siksi luonnostaan varuillaan ja pelkäävät äkkinäisiä liikkeitä. Me ihmiset olemme petoeläimiä, samoin kuin esimerkiksi kissat tai koirat. Me näemme maailman hieman eri tavalla kuin saaliseläimet.
Erilaiset piilopaikat ovat saaliseläimille tärkeitä. Siksi esimerkiksi hamsterin tai hiiren häkissä on tärkeää olla paljon erilaisia piilopaikkoja, joihin ne voivat halutessaan vetäytyä, kun niitä pelottaa.
Saaliseläimet pelkäävät yleensä ylhäältä tulevia asioita. Yläpuolelta kurottava käsipari voi tuntua niistä yhtä pelottavalta kuin esimerkiksi taivaalla vaaniva petolintu. Samasta syystä eläintä ei saa koskaan jahdata. Jahtaaminen voi olla pienelle lemmikille niin pelottava kokemus, että se voi saada sydänkohtauksen.
Koska pienet eläimet pelkäävät petoeläimiä, ne on tärkeää pitää kaukana esimerkiksi kissoista ja koirista. Pelkästään petoeläinten hajut ja äänetkin voivat olla niille pelottavia.
Saako sitä silittää?
Harva pikkulemmikki viihtyy automaattisesti sylissä silitettävänä, vaikka meistä ihmisistä eläintä onkin mukava helliä sylissä. Jos eläin pelkää silittämistä tai ei ole tottunut siihen, sen on parempi antaa olla rauhassa. Pienten lemmikkien käsittelyssä on oltava muutenkin tarkkana: kanit ja jyrsijät ovat hyvin vikkeliä, eikä niitä saa päästää putoamaan.
Kun pikkulemmikki puree, syynä on lähes aina se, että eläintä pelottaa. Pureminen on eläimelle äärimmäinen keino puolustautua. Useimmat eläimet jähmettyvät tai pyrkivät pakenemaan ensin.

Yöllisiä puuhailijoita vai päivisin virkeitä seurustelijoita?
Me ihmiset olemme päiväaktiivisia: syömme, leikimme ja liikumme päivisin ja nukumme öisin. Myös esimerkiksi marsut ovat päiväaktiivisia eläimiä. Hamsterit taas ovat yöeläimiä, eli ne nukkuvat päivisin ja liikkuvat aktiivisesti hämärään aikaan.
Osa pienistä eläimistä, kuten gerbiilit, eivät ole varsinaisesti päivä- tai yöeläimiä. Nekin saattavat olla aktiivisimmillaan hämärän tullen, mutta ne ottavat nokosia yhtä lailla sekä päivisin että öisin.
Tehtävä: Testaa tietosi
Muut julkaisut
Harrastuskaverina hevonen – hevosen hyvinvointi ratsastusharrastuksessa
Oppaan sisältö: Hevonen on hyvä harrastuskaveri Ratsastus on suosittu harrastus. Eikä ihme, sillä hevonen harrastuskaverina on kiehtova eläin. Hevonen on suuri ja vahva – ja […]
Lue lisääFiksun koiranostajan opas
Oletko päättänyt hankkia koiran? Tältä sivulta löytyvä fiksun koiranostajan opas auttaa löytämään tietoa siitä, miten löydät hyvinvoivan, juuri sinulle sopivan koiran. Lisäksi opit tunnistamaan vastuullisen […]
Lue lisää