Rappukäytävään hylätty Bobi-koira pääsi turvaan
20.2.2024
Jäsenyhdistyksemme hoitoon päätynyt koira oli löydettäessä huonossa kunnossa, mutta sijaiskodissa Bobi-nimen saaneesta koirasta kuoriutui iloinen seuralainen.
Jäsenyhdistyksemme Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistyksen päivystyspuhelimeen saapui puhelu aamuvarhaisella. Elettiin tammikuun puoliväliä vuonna 2023. Soittaja kertoi, että heidän rappukäytävässään oli ollut koko yön pitbull-tyyppinen koira. Koira oli ollut rapussa jo illalla. Yön aikana sille oli ilmestynyt valjaat päälle, ja aamun sarastaessa koira yhä edelleen odotti rapussa omistajaa.
Puheluun vastannut eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen soitti paikalliselle löytöeläintoimijalle, jotta tämä kävisi hakemassa koiran hoteisiinsa. Koira vaikutti löytöeläintoimijan silmiin tutulta, ja kävikin ilmi, että koiran kanssa oli oltu tekemisissä aiemminkin. Omistajaan otettiin yhteyttä, mutta hän ei halunnut hakea koiraa itselleen.
Omistajan kertomus myös muuttui. Hän väitti myyneensä koiran, eikä enää omien sanojensa mukaan omistanut sitä. Niinpä Bobiksi nimetty koira odotteli löytöeläintalolla lakisääteisen 15 vuorokauden ajan. Haasteena hoidon aikana oli, että kaikki Bobille tarjotut ruoat tuntuivat aiheuttavan ripulointia.
Koira siirtyi löytöeläintalosta jäsenyhdistyksellemme
Kun aika löytöeläintalolla tuli täyteen, Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen kävi hakemassa Bobin mukaansa ja vei sen suoraan eläinlääkärille. Eläinlääkärin arvion jälkeen oli tehtävä päätös koiran kohtalosta. Bobilla todettiin atopia, jonka syynä oli sopimaton ruoka. Atopian takia myös koiran iho oli huonossa kunnossa, ja silmien ympärystät ja anturoiden välit olivat karvattomat. Lisäksi korvat olivat pahasti tulehtuneet ja kivuliaat. Myös virtsa tuntui karkailevan.
Huolellisen pohdinnan jälkeen päädyttiin siihen, että Bobi lähtee sijaiskotiin, jotta nähdään, millainen koira siitä kuoriutuu. Mukaan tarttui myös kuukauden mittainen tippakuuri korviin sekä ohjeeksi turkin pesu joka toinen päivä rasvailuineen ja puunailuineen, jotta iho ja korvat saataisiin kuntoon. Sijaiskoti sai ohjeet myös ruokakokeiluihin, jotta sopiva ravinto löytyisi. Ja löytyihän se, noin kymmenennen lajin jälkeen.
Sijaiskodissa Bobi osoittautui erittäin sympaattiseksi kaveriksi, ja päätettiin, että koira saa mahdollisuuden oman, sitoutuneen kodin etsimiseen. Kaksi viikkoa sijaiskodissa oltuaan Bobi pääsi vielä kastraatioon, jotta virtsailuun saataisiin helpotusta. Iho ja korvat alkoivat tervehtyä, ja Bobi alkoi kotiutua sijaiskotiin.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Bobi sai hyvän loppuelämän kodin
Bobin sijaiskoti ihastui iloiseen ja persoonalliseen Bobiin niin, että se he päättivät adoptoida sen. Bobi opettelee kotikoiran elämää yhä harjoittelemalla hoitotoimenpiteitä ja muiden koirien kohtaamista. Nämä ovat taitoja, joita Bobille ei oltu aiemman elämän varrella opetettu johdonmukaisesti ja lempeästi.
Bobi täyttää syksyllä kahdeksan vuotta, ja voimme vain arvailla, mitä poika on joutunut kokemaan aiempien vuosiensa varrella. Miehiä se pelkää edelleen suunnattomasti, ja se juoksee karkuun heti, jos miespuolinen henkilö korottaa yhtään ääntään.
Bobilla esiintyy harvakseltaan selittämättömiä kuolaamiskohtauksia, jotka saattavat kestää vuorokauden. Samassa yhteydessä sen lämpötila nousee. Bobia on tutkittu tiiviisti asian tiimoilta ja koiralle on tehty muun muassa pään kuvaus ja sydäntutkimus. Selkeää syytä kohtauksille ei ole löytynyt, eläinlääkärin arvio on idiopaattinen epilepsia. Vaivaan harkitaan lääkitystä.
Kohtaukset ovat onneksi harvinaisia, ja Bobi pärjäilee hienosti kotihoidossa. Erityisen läheinen siitä on tullut perheen viisivuotiaan tyttären kanssa. Yhdessä he ovat erottamaton parivaljakko.
Ikävä kyllä kaikilla eläimillä, kuten Bobilla, ei ole arvoistansa omistajaa, vaan eläimet joutuvat kokemaan kaltoinkohtelua ja kärsimystä. Kun kukaan ei välitä, me autamme. Autamme yli tuhannen vapaaehtoisen voimin hädänalaisia eläimiä vuoden jokaisena päivänä kaikkialla Suomessa. Puutumme tietoomme tuleviin eläinsuojelutapauksiin, ja pyrimme auttamaan kaltoinkohdeltuja eläimiä yhteistyössä eläinsuojeluviranomaisten kanssa.
SEYlle tehdään vuosi vuodelta enemmän ilmoituksia eläinten huonosta kohtelusta. Esimerkiksi koiria koulutetaan yhä pelolla ja kivulla. Lisäksi tuhansia koiria pidetään surkeissa oloissa ahtaissa asunnoissa tai pihan perälle unohdettuina.
Suurkiitos Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistykselle ja Bobi-koiran perheelle korvaamattoman arvokkaasta työstä.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
SEY: Yhä useampi luopuu lemmikistään heikon taloustilanteen takia
TIEDOTE 2.5.2024 Korona-ajan lemmikit ja kiristynyt taloustilanne näkyvät nyt eläinten hoidon laiminlyöntinä ja…
Lue lisääAva-kissa muuntui populaatiokissasta lemmikiksi
SEYn jäsenyhdistyksen Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksen hoitoon saapuneella Ava-kissalla oli raskas alku. Nyt entinen populaatiokissa harjoittelee kissan roolia omassa kodissa.
Lue lisääPakkasessa palellut kissa pääsi turvaan
Toisen korvanpäänsä palelluttanut, aggressiiviseksi väitetty kollikissa paljastui kiltiksi ja hellyydenkipeäksi tyttökissaksi.
Lue lisää