SEYn Kissa-ihminen-kissa -sanakirja kurkistaa kissan mieleen ja murtaa kissamyyttejä
26.10.2020
Kissaa pidetään usein itsenäisenä ja ihmisistä piittaamattomana eläimenä, jota on mahdotonta kouluttaa. Kissan myös uskotaan olevan helppohoitoinen lemmikki, joka sanonnan mukaan elää kiitoksella. Toisinaan kissan uskotaan jopa pärjäävän luonnossa ilman ihmisen hoitoa.
Tosiasiassa kissa nauttii ihmisen seurasta ja on koulutettavissa yhtä lailla kuin koira. Kissa tarvitsee virikkeitä ja hoivaa, eikä se selviä luonnossa omillaan.
SEY kampanjoi lokakuussa kissan arvon ja erityisesti populaatiokissaongelman ratkaisemiseksi. SEY on julkaissut aiheeseen liittyen Kissa-ihminen-kissa -sanakirjan, jonka avulla voi opiskella kissan kieltä ja tutustua kissan lajityypillisiin tarpeisiin. Sanakirja purkaa kissaan liitettyjä myyttejä ja avaa syitä kissan ongelmakäyttäytymiselle. Kissa-ihminen-kissa -sanakirja on hauskaa luettavaa kaikenikäisille kissoista kiinnostuneille.
Toimiva vuorovaikutus eläimen kanssa tekee arjesta sujuvaa
SEYn julkaisemasta sanakirjasta löytyy kuvitettuja tilanteita ihmisen ja kissan yhteiselämästä. Sanakirja toimii oppaana ihmisen ja kissan välisiin kohtaamisiin ja antaa vinkkejä, miten kissaa tulisi lähestyä ja tervehtiä. Sanakirjassa on pyritty kiinnittämään huomiota tyypillisimpiin tilanteisiin, joissa väärinkäsityksiä ihmisen ja kissan välille saattaa syntyä.
– Parempi ymmärrys eläimen tarpeista ja käyttäytymisestä parantaa ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutusta ja tekee arjesta sujuvampaa. Eläimen turvallisuudentunne kasvaa, kun sen viestejä ymmärretään, sanoo SEYn toiminnanjohtaja (vs.) Maria Lindqvist.
– Kissaan tutustuminen käyttäytymistieteiden näkökulmasta auttaa murtamaan siihen liitettyjä myyttejä ja edistämään kissan hyvinvointia, Lindqvist jatkaa.
Kissa ansaitsee arvonkorotuksen
Kissa on paitsi väärinymmärretty, myös usein huonosti kohdeltu eläin. Kissoja hylätään ja tapetaan Suomessa vuosittain ainakin 20 000 yksilöä, ja kissan arvo on edelleen alhainen.
– Kaikilla kissoilla Suomessa ei ole kotia, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Kissaa pidetään usein vähäarvoisena lemmikkinä, jonka hoitoon ei olla valmiita panostamaan. Esimerkiksi kissan leikkauttaminen tuntuu monelle liian suurelta satsaukselta, sanoo Lindqvist.
– On korkea aika murtaa kissoihin liittyvät harhaluulot. Kissa on todellisuudessa vaativa, mutta palkitseva lemmikki.
Lisätietoja
– Kissa-ihminen-kissa sanakirja on maksuton ja sitä voi tilata osoitteessa sey.fi/tilaa-oppaita/#kissa
– Sanakirjaa voi käyttää opetuskäytössä tai esimerkiksi luonto- ja eläinkerhoissa lasten ja nuorten kanssa.
– Kissakriisistä ja SEYn Kissakriisi-kampanjasta voi lukea lisää osoitteessa sey.fi/kissakriisi/
Haastattelut
Maria Lindqvist
Toiminnanjohtaja (vs.)
SEY Suomen eläinsuojelu
050 371 2740
maria.lindqvist@sey.fi