Suomeen perustetaan lemmikkiperheiden vastaanottokeskus – SEY kiittää Maahanmuuttovirastoa hyvästä päätöksestä

27.3.2022

Ukrainan sodan pakolaisia on saapunut viime aikoina myös Suomeen. Osalla heistä on mukanaan lemmikkieläimiä. Lemmikkien kanssa sotaa paenneilla on ollut vaikeuksia löytää majapaikkaa, koska vastaanottokeskukset eivät lähtökohtaisesti majoita eläimiä.


Lisäksi Ukrainasta saapuville eläimille on määrätty poikkeustilanteen maahantulovaatimukset, joihin kuuluu muun muassa ekinokkilääkitys ja 30 vuorokauden eristys.

Eläimiä perheineen on majoitettu kotimajoituksiin. Samaan aikaan on olemassa kasvava riski siitä, että eläinten eristys ei ole asianmukaista, mikä voi vaarantaa eläinten terveyden ja hyvinvoinnin, mutta myös ihmisten terveyden vaarallisten tautien (rabies ja ekinokokkoosi) leviämisen myötä.

SEY on esittänyt viranomaisille ja päättäjille keskitettyä mallia, jossa välittömästi perustetaan vastaanottokeskus, johon kaikki eläimiä omistavat pakolaiset ohjataan rajatoimenpiteiden jälkeen.

Tämä on nyt toteutumassa. Maahanmuuttovirasto alkaa jatkossa majoittaa lemmikkiperheet keskitetysti Riihimäen vastaanottokeskukseen. Vastaanottokeskuksen toiminta alkaa viimeistään 5.4.2022.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkönen kommentoi asiaa tiedotteessa:

– Lemmikkien keskittäminen samaan vastaanottokeskukseen on toimivin ratkaisu sekä ihmisten että eläinten kannalta, kertoo Kähkönen.

Maahanmuuttoviraston tekemä päätös on linjassa myös SEY Suomen eläinsuojelun aiemmin esittämän ratkaisumallin kanssa.

Kiitämme Maahanmuuttovirastoa hyvästä päätöksestä. Päätös on tärkeä sotaa pakenevien ihmisten ja heidän eläintensä kannalta, mutta myös Suomen kansanterveyden ja lemmikkiemme kannalta. Se on samalla myös merkki siitä, että eläimet ovat ihmisille tärkeitä, ja niiden hyvinvointi tulee ottaa huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

SEY esittää viranomaisille hätämajoitusratkaisun lemmikkejä omistavia Ukrainan pakolaisia varten – SEY tarjoaa 20 000 euron tuen eläinten kanssa sotaa pakenevien vastaanottokeskuksen perustamiseksi

SEY esittää, että Helsinkiin perustetaan välittömästi vastaanottokeskus, johon kaikki eläimiä omistavat pakolaiset ohjataan suoraan rajatoimenpiteiden jälkeen.

Lue lisää

Miten Ukrainan eläimiä voi auttaa?

Olemme saaneet paljon kyselyitä siitä, miten Ukrainan hädänalaisia eläimiä voi auttaa. Eurooppalainen kattojärjestömme Eurogroup for Animals on kerännyt listan luotettavista kohteista, jotka auttavat konfliktista kärsiviä eläimiä. Listaa pyritään päivittämään, kun saamme lisää tietoa.

Lue lisää

Miten toimia Ukrainasta Suomeen tuotavien lemmikkieläinten kanssa

Tämä ohje on SEY Suomen eläinsuojelun kokoama toimintaohje tilanteeseen, jossa Ukrainasta tuodaan Suomeen…

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content