Suomeen maailman paras eläinlaki

Eläinlain uudistustyö on jatkunut jo yli kymmenen vuotta. Lain uudistamiselle on jo korkea aika, sillä edellinen laki on säädetty 1990-luvulla.

Näille sivuille on kerätty SEYn tavoitteet siitä, millaiset vähimmäisolosuhteet lainsäädännön tulee taata eläimille.

Millä tavoin SEY toimii eläinsuojelulain puolesta?

  • pyrimme kampanjoinnilla, lausunnoilla ja muulla toiminnalla vaikuttamaan siihen, että laista tulee eläinten kannalta paras mahdollinen
  • tapaamme päättäjiä ja virkamiehiä
  • järjestämme kampanjoita eläinlaista
  • nostamme lain ongelmakohtia keskusteluun.

Neljä päätavoitettamme

  1. Porsaiden kastrointi kielletään.
  2. Eläinten vapaus liikkua pitopaikassa toteutetaan paremmin, häkkikanaloista luovutaan.
  3. Löytöeläinten kuljetus talteenottopaikkaan järjestetään.
  4. Eläinsuojeluvalvonnan resurssit tuplataan, jotta lain edellyttämä taso valvonnassa voidaan toteuttaa.

Eläinlaki uudistuu

Lain lähtökohta

Tavoittelemme lain lähtökohdaksi eläimen hyvinvoinnin edistämistä ja eläimen käsittämistä laissa itseisarvoisena olentona.

Lue lisää lain lähtökohdista

Tavoitteemme

Tavoittelemme Suomeen eläinten hyvinvointilakia, joka on maailman uusimpana eläinlakina samalla myös maailman edistyksellisin.

Tutustu lakitavoitteisiimme

Mitä sinä voit tehdä?

Eläimet tarvitsevat paremman eläinlain. Kutsumme kaikki eläinten ystävät toimimaan eläinten ja paremman eläinten hyvinvointilain puolesta.

Toimi eläinten puolesta

Tue työtämme

Kohti eläinystävällisempää yhteiskuntaa

SEYn kuukausilahjoittajana voit vaikuttaa eläinten oloihin. SEY on Suomen suurin eläinsuojelujärjestö noin 40 paikallisyhdistyksen ja noin 80 eläinsuojeluneuvojan voimin. Toimimme lähes kokonaan lahjoitusvaroin, joten ilman lahjoittajia työmme eläinten puolesta ei olisi mahdollista.

Ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi lahjoitat haluamasi summan kuukaudessa käytettäväksi eläinsuojelutyöhön.

Skip to content