Heli Castrén -apuraha myönnettiin tutkimukseen sikojen oppimiskyvystä ja kouluttamisesta

13.8.2019

TIEDOTE 13.8.2019

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on myöntänyt Heli Castrén -apurahan tutkimukseen, jossa selvitetään sikojen oppimiskykyä ja toimivimpia tapoja niiden kouluttamisessa. Tutkimus on osa sikojen siirtotapojen kehittämishanketta. Hankkeen tavoitteena on tuottaa koulutusmateriaalia sikojen hoitajille turvallisista ja eläinystävällisistä siirtomenetelmistä, käsittelystä ja sikojen kouluttamisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen tekijä on FT Marianna Norring.

– Tuotantoeläiminä pidettyjen eläinlajien yksilöiden oppivaisuus ja henkiset kyvyt kiinnostavat ihmisiä, mutta tutkimus aiheesta on ohutta, sillä sitä ei voi kaupallistaa. Tutkimustieto aiheesta on kuitenkin tarpeellista, jotta eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi tehtyjen toimien merkitystä pystyttäisiin paremmin ymmärtämään, perustelee Norring tutkimuksen aihetta. 

– Tieto ja kokemukset sikojen oppivaisuudesta ja niiden kanssa toimimisesta voivat tuoda uutta näkökulmaa ja innostusta sikojen hoitotyöhön. Tieto hyödyttää myös eläinsuojeluväkeä perustelemaan hyvinvointivaatimuksia ja kuvaamaan sikojen kokemusmaailmaa.

SEY myöntää apurahan vuosittain tutkimushankkeelle, jolla edistetään eläinten hyvinvointia. Norringin tutkimus liittyy hankkeeseen, jossa pyritään kehittämään sikojen siirtotapoja. Sikojen reagointitavat pelkoa herättävissä tilanteissa eroavat monien muiden eläinlajien reagointitavoista, ja tämä voi johtaa väärinkäsityksiin ja turhautumiseen. Eläinten siirroista ja käsittelystä on maailmalla tehty tutkimusta, mutta kotimainen tutkimus aiheesta puuttuu.

– Sikojen motiivien ja käyttäytymisen parempi ymmärrys vähentäisi sikojen, mutta myös ihmisten kokemaa stressiä siirtotilanteissa. Eläimiä joudutaan siirtämään kuljetusten yhteydessä maatilalta teurastamolle, mutta myös maatiloilla yksiköstä toiseen. Siat eivät usein ole tottuneet ihmisten käsittelyyn, vaan ovat tilanteessa stressaantuneita ja peloissaan. Lisäksi sikojen siirrossa on laillista käyttää apuna kipua tuottavaa sähköpiiskaa. Esimerkkejä sikojen väkivaltaisesta käsittelystä näimme muutama vuosi sitten julkisuuteen tuodussa teurastamoissa kuvatussa materiaalissa, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.

– Tarve tutkitulle tiedolle sikojen oppimisesta ja käyttäytymisestä on suuri. Tutkimuksen tuloksia on mahdollista hyödyntää myös minisikojen kanssa toimiessa.

Lisätietoja:

Heli Castrén oli suomalaisen eläintutkimuksen uranuurtaja. Castrén väitteli ensimmäisenä Suomessa kotieläinten käyttäytymistieteestä. Hänen vuonna 1993 valmistunut väitöskirjansa käsitteli sikaemakon hormonitoimintaa ja pesänrakennusta sekä imetykseen liittyvää emakon ja pikkuporsaiden vuorovaikutusta. Myöhemmin Castrén keskittyi pikkuvasikoiden hyvinvoinnin ja käyttäytymisen tutkimiseen. Castrén keräsi aiheen ympärille poikkitieteellisen, yli tiedekunta- ja ministeriörajojen ulottuvan tutkimusryhmän.

Castrén teki aktiivisesti myös eläinsuojelutyötä. Hän oli SEYn hallituksen jäsen vuosina 1989 – 1995, ja vuodesta 1991 lähtien hän toimi hallituksen varapuheenjohtajana. Castrén kuoli 1996.

Haastattelut:

Kati Pulli, toiminnanjohtaja, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, 050 371 2740, kati.pulli@sey.fi

Marianna Norring, FT, tutkija, 050 317 8076, marianna.norring@helsinki.fi

SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja liiton toiminta kattaa koko maan.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Heli Castrénin apuraha eläinten hyvinvointia edistävään tutkimukseen

Tiedote. Julkaistu: 06.02.2019, 08:27SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto julistaa haettavaksi vuosittaisen Heli Castrén -apurahan…

Lue lisää

Heli Castrénin apuraha myönnettiin emakoiden hyvinvointiin vaikuttavaan tutkimukseen

Tutkimuksessa selvitetään vapaan ryhmäporsituksen ja -imetyksen vaikutuksia emakon ja porsaiden hyvinvointiin sekä porsaiden kasvuun.

Lue lisää

Heli Castrénin apuraha myönnettiin hevosten kuiviketutkimukseen

SEY on myöntänyt Heli Castrénin apurahan tutkimukseen, jossa selvitetään erilaisten kuivikemateriaalien vaikutusta hevosten hyvinvointiin.

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content