Kissakriisi-kampanjan tuloksena tuhannet kissat saavat apua

22.12.2021

SEY Suomen eläinsuojelu keräsi Kissakriisi-kampanjallaan vuosina 2020–2021 yhteensä yli 250 000 euroa jäsenyhdistyksilleen populaatiokissojen auttamistyöhön. Tämänsyksyisellä Kissakriisi-kampanjalla, joka oli jatkoa viime vuonna käynnistyneelle kampanjalle, kerättiin avustusrahoja 105 000 euroa.

Kissakriisin hoitaminen on kallista. Yhden kissapopulaation hoitaminen voi maksaa yhdistykselle kymmeniä tuhansia euroja. Kissakriisi hoidetaan Suomessa pääasiallisesti vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden voimin.

Kerätty summa on merkittävä apu kissakriisityölle, ja sillä pystytään auttamaan suoraan useita satoja kissoja ja välillisesti vähintään tuhansia. Kerätyistä varoista on toistaiseksi jaettu tukea 28 yhdistykselle ja noin kymmenelle SEYn vapaaehtoiselle eläinsuojeluneuvojalle ympäri Suomen.

–Tähän mennessä lahjoituksilla on autettu satoja hädässä olevia kissoja uuteen elämään ja loppuelämän kotiin. Nyt kun lahjoitusvaroista on käytetty noin puolet, 326 kissaa on leikkautettu, tunnistusmerkitty ja niiden sairaudet, hampaat ja vammat on hoidettu kuntoon. Kampanjan tuotoilla on lisäksi autettu muilla tavoin yli tuhatta muuta kissaa ja hankittu työkaluja ja tarvikkeita vapaaehtoisillemme tulevaisuuden kissatyössä käytettäväksi, sanoo SEYn toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati White.

–Erityisesti nyt ilmojen kylmettyä kerätyt rahat tulevat tarpeeseen. Eläinsuojeluyhdistykset pelastavat vuosittain pakkasesta tuhansia paleltumisvaarassa olevia kissoja, White sanoo.

Lakimuutokset ratkaisevassa asemassa

Ongelman laajuudesta johtuen SEYn työ populaatiokissojen puolesta tulee silti jatkumaan vielä vuosia. Muutokset kissoja koskevassa lainsäädännössä tuovat toivoa paremmasta.

–Tärkeimmät SEYn kissakriisityön avulla saavutetut tulokset ovat lakimuutokset, joissa kissoille edellytetään pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti sekä kielletään kissojen hallitsematon lisäännyttäminen. Tämä on edellyttänyt laajaa yhteiskunnallista keskustelua, jota olemme onnistuneet viime vuosien kampanjoillamme herättämään, sanoo Kati White.

–Kissakriisiä ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu. Ennaltaehkäisevä työ tulee tuottamaan tulosta vuosien viiveellä, joten jäsenyhdistyksemme tarvitsevat apua kissojen auttamiseksi vielä pitkään.

Lisätietoa

Kissakriisi-kampanjan avulla kerätyt varat käytetään hädänalaisten kissojen auttamiseen. Varoilla katetaan eläinlääkärikuluja, joita syntyy kissojen leikkauttamisesta, hammashoidosta ja muiden sairauksien ja vammojen hoidosta, lääkekuluja ja loishäätökuluja. Varoilla ostetaan kissoille ruokaa ja hoitotarvikkeita sekä hankitaan kissoille tunnistusmerkintä ja rekisteröinti. Lisäksi yhdistyksille ja eläinsuojeluneuvojille hankitaan työkaluja ja tarvikkeita kissakriisin ratkaisemiseksi. Näitä tarvikkeita ovat muun muassa kissapyydykset, loukkuvahdit eli riistakamerat, desinfiointi- ja puhdistusaineet, haavit, hengityssuojat, suojakäsineet ja -kengät. Vapaaehtoisille korvataan myös kilometrikuluja, joita syntyy, kun populaatiokissoja pyydystetään ja kuljetetaan hoitoon.

Suomessa hylätään vuosittain vähintään 20 000 kissaa. Ongelman taustalla on populaatiokissaongelma, jonka hoitaminen jää tavallisesti vapaaehtoisvoimin toimivien eläinsuojelujärjestöjen harteille. Kissapopulaatioita aiheuttaa leikkaamattomien kissojen ulkoileminen ilman valvontaa ja kissojen hallitsematon lisääntyminen. Luonnossa elävät villiintyneet, sisäsiittoisuudesta ja taudeista kärsivät kissapopulaatiot syntyvät paitsi hylättyjen kissojen, myös leikkaamattomien, vapaana kulkevien kotikissojen jälkeläisistä.

Populaatiokissatyö auttaa ehkäisemään uusien kissakriisin uhrien syntymisen. Kissojen leikkauttaminen on tärkeintä ennaltaehkäisevää työtä kissakriisin ratkaisemiseksi. Kampanjan avulla estetään tuhansien ei-toivottujen kissojen syntyminen ja estetään kissapopulaatioiden muodostumista.

Kissakriisi-kampanjalla SEY auttaa populaatiokissoja ja nostaa kissan arvostusta. Käytännössä SEY

  1. vaikuttaa päättäjiin sen puolesta, että lainsäädännössä säädetään kaikki kissat tunnistusmerkittäväksi, vapaana ulkoilevat kissat leikkautettavaksi ja kissojen rajoittamaton lisäännyttäminen lainvastaiseksi
  2. tukee paikallisia eläinsuojeluyhdistyksiään taloudellisesti kissapopulaatioiden loukuttamisessa, hoitamisessa ja leikkauttamisessa,
  3. tarjoaa paikallisille yhdistyksilleen koulutusta ja pyrkii helpottamaan paikallisten toimijoiden yhteistyötä viranomaisten kanssa,
  4. viestii kissan arvosta ja tarpeista sekä luo kansallista tahtotilaa kriisin ratkaisemiseksi.

SEYn syksyllä julkaisema Kissakriisin hinta -lyhytdokumentti toi esiin populaatiokissatyön karun arjen. Kampanjan tavoitteena oli nostaa esiin vapaaehtoisten tekemä työ kissojen hyväksi ja hylättyjen kissojen kärsimys. SEYn tuottamassa Kissakriisin hinta -lyhytdokumentissa toimittaja Jone Nikula tutustuu kissakriisin arkeen Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksen kissatalossa ja ottaa selvää, mitä kissojen pelastamistyö todellisuudessa vaatii.

Kissakriisi-kampanjan tunnuksena toiminutta kissanauhaa myytiin Musti ja Mirri -myymälöissä ja verkkokaupoissa. Mustin ja Mirrin myymistä kissanauhoista saatiin tuottoa 110 000 euroa. Nauhoja myytiin yhteensä 24 000 kappaletta. SEYn ja Musti ja Mirrin välinen yhteistyö jatkuu, ja jatkossa hädänalaisille eläinten auttamistyöhön voi lahjoittaa rahaa Mustin ja Mirrin verkkokaupassa sekä osassa myymälöitä.

Haastattelut

Kati White, toiminnanjohtaja, SEY Suomen eläinsuojelu, 050 371 2740, kati.white@sey.fi

Maria Lindqvist, viestintäpäällikkö, SEY Suomen eläinsuojelu, 050 557 2463, maria.lindqvist@sey.fi

SEY Suomen eläinsuojelu on vuodesta 1901 eläinsuojelutyötä tehnyt Suomen suurin eläinsuojelujärjestö ja eläinsuojelun asiantuntija. SEYn toimialaan kuuluvat kaikki eläimet ja sen toiminta kattaa koko maan.

Kuva: Riikka Ala-Hulkko

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Ruokaviraston raportti: kissapopulaatiot ja hylkääminen kissojen vakavimmat eläinsuojeluongelmat

Kissakriisi näkyy myös maamme eläinlääkäreiden työssä. Ruokavirasto julkaisi eilen yhteistyössä SEY Suomen eläinsuojelun ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa tehdyn Kissojen hyvinvointi Suomessa 2019 -raportin, joka perustuu eläinlääkäreille suunnattuun kyselyyn suurimmista kissojen hyvinvoinnin ongelmakohdista. Vastaajat pitivät vakavimpina kissoja koskevina eläinsuojeluongelmina vapaasti lisääntyviä kissoja ja kissapopulaatioita, hylättyjä kissoja sekä vakavasti laiminlyötyjä kotikissoja.

Lue lisää

SEY lanseeraa kissanauhan hylättyjen kissojen auttamiseksi – Musti ja Mirri mukana kissakriisitalkoissa

SEYn Eläinten viikon teemana on tänä vuonna suomalainen kissakriisi ja populaatiokissaongelma. Eläinten viikko käynnistää liiton vuoden 2021 loppuun kestävän kampanjan, jonka tavoitteena on populaatiokissaongelman hillitseminen ja kissan arvon nostaminen.

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content