Pitkäaikaiskoditon Keimo-kissa: haaveissa elämän ensimmäinen oma koti
11.3.2022
Terveiset sijaiskodista! Kymenlaakson pitkäaikaisin sijaiskotiasukas Keimo oli vielä viime viikolla sitä mieltä, että katsoa saa, mutta ei koskea.
Neljä päivää sitten Keimo päätti, että olkoon menneeksi, silittäkää sitten. Eikä se tainnut hassummalta tuntua, sillä sen jälkeenkin ovat silitykset kelvanneet, ja harjauksetkin herra hyväksyy!
Sijaiskotimme tekevät arvokasta työtä arkojen kissojen sosiaalistamiseksi. Joskus siihen menee pitempään, mutta edistysaskeleet tuntuvat silloin sitäkin upeammilta. Jokohan pitkään kotia etsinyt Keimo saisi tänä vuonna elämänsä ensimmäisen oman kodin?
Pitkäaikaiskoditon Keimo-kissa odottaa omaa loppuelämän kotiaan jäsenyhdistyksemme Kaakkois-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodissa. Sijaiskodit ovat merkittävä osa eläinsuojeluyhdistystoimintaa. Ne ovat aivan tavallisia eläinrakkaita kotitalouksia, jotka ottavat eläinsuojeluyhdistyksille tulevia kodittomia eläimiä hoitoonsa ja auttavat niitä sopeutumaan lemmikkieläimen elämään tavanomaisessa kotiympäristössä ennen uuteen loppuelämän kotiin sijoittamista.
Kiitos kaikille eläinsuojeluyhdistyksille ja sijaiskodeille arvokkaasta vapaaehtoistyöstä. Ilman vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden pyyteetöntä ja korvaamatonta panosta monen kissakriisin keskelle syntyvän kissan kohtalo olisi astetta karumpi. Vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden tekemän eläinsuojelutyön ansiosta Keimo sai mahdollisuuden elää ja viettää ansaitsemiaan kissanpäiviä.
Keimon tarina julkaistiin alun perin 15.1.2022 Instagramissa.
Tutustu KASEYn toimintaan
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Sijaiskodeissa kodittomat eläimet saavat hyvää hoitoa
Löytöeläinten ja kodittomien eläinten määrä on saatu tiedotuksella ja eläinsuojelutoiminnalla jyrkkään laskuun, mutta…
Lue lisääKodittomat kissat ja muut löytöeläimet
Löytöeläimet ja erityisesti kodittomat kissat, ovat Suomessa iso eläinsuojeluongelma. Suomessa jää vuosittain kodittomaksi…
Lue lisääArvostuksen puute on tehnyt kissojen tilanteesta kestämättömän – SEY kampanjoi Eläinten viikolla kissojen puolesta
Kissan heikko arvostus Suomessa näkyy hylättyjen ja populaatiokissojen suurena määränä, SEYlle saapuvina eläinsuojeluilmoituksina…
Lue lisää