Pienet ja pörröiset – Eläinten viikon opas koululaisille

Tervetuloa tutustumaan pörröisiin pikkulemmikkeihin, eli kaneihin ja moniin pieniin jyrsijöihin. Opit tunnistamaan eri eläinlajeja, ja samalla tutustut niiden joskus hämmästyttäviltäkin tuntuviin kykyihin.

Kanit ja lemmikkeinä pidettävät jyrsijät ovat täysin riippuvaisia ihmisestä ja siitä, että hoidamme niitä hyvin. Tämän oppaan avulla opit, millaisia nämä pörröiset pienet lemmikit ovat ja miten niitä kannattaa kohdella.

Opas on saatavilla myös PDF-versiona sekä painettuna oppaana.


Oppaan sisältö:

  1. Erilaisia, mutta samanlaisia
  2. Ihmisen tehtävä on järjestää lemmikille hyvät elinolot
  3. Saaliseläintä ­pelottaa helposti
  4. Yäk, papanoita joka puolella!
  5. Pienikin eläin oppii palkitsemalla
  6. Haaveissa oma lemmikki
  7. Sairas lemmikki täytyy viedä eläinlääkäriin
  8. Muista nämä!

Erilaisia, mutta ­samanlaisia

Me ihmiset olemme eläimiä, aivan kuten kissat, koirat tai esimerkiksi hiiret ja kanit. Olemme kaikki erilaisia, mutta perustarpeemme ovat samoja. Haluamme voida hyvin, välttää kipua ja tehdä meille tärkeitä asioita. Kaikilla eläimillä on omat tärkeät tehtävänsä maailmassa, ja jokainen eläin haluaa parhaansa mukaan huolehtia itsestään ja poikasistaan.

Eläimen koko tai ulkonäkö ei vaikuta siihen, millaisia perustarpeita sillä on. Esimerkiksi hiirtä ja kissaa sattuu luultavasti yhtä paljon, jos ne satuttavat jalkansa. Kumpaakin pelottaa, jos ne pelästyttää, ja kumpikin kokee mukavia tuntemuksia, jos niillä on hyvä olla.

Me ihmiset elämme keskimäärin lähes 80-vuotiaiksi. Kani taas elää keskimäärin noin 10-vuotiaaksi, hiiri vain noin pari vuotta. Ihmisen näkökulmasta monen pikkulemmikin elämä onkin lyhyt. Eläimelle itselleen sen elämä ei kuitenkaan ole lyhyt. Joka ikistä eläintä pitää kohdella hyvin sen jokaisena elinpäivänä.

Gerbiili seisoo takajaloillaan häkissään, jossa sillä on puruja, joihin kaivautua, puinen silta sekä pesäkolo.
Gerbiili elää yleensä noin 2–5 vuotta.

Jokainen eläin on arvokas omana itsenään

Sinun elämäsi on ainutkertainen ja arvokas. Myös jokaisen eläimen elämä on ainutlaa­tuinen. Eläimen elämää ei voi korvata, jos eläin jostain syystä kuolee. Eläimen älykkyys, koko tai ulkonäkö ei vaikuta elämän arvoon.


Tehtävä: Tunnista lajit

Tunnistatko kuvista hiiren, kanin, marsun, hamsterin, rotan ja gerbiilin?

Tarkista oikeat vastaukset

1
2
3
4
5
6
7
8

Muut julkaisut

Harrastuskaverina hevonen – hevosen hyvinvointi ratsastusharrastuksessa

Oppaan sisältö: Hevonen on hyvä harrastuskaveri Ratsastus on suosittu harrastus. Eikä ihme, sillä hevonen harrastuskaverina on kiehtova eläin. Hevonen on suuri ja vahva – ja […]

Lue lisää

Fiksun koiranostajan opas

Oletko päättänyt hankkia koiran? Tältä sivulta löytyvä fiksun koiranostajan opas auttaa löytämään tietoa siitä, miten löydät hyvinvoivan, juuri sinulle sopivan koiran. Lisäksi opit tunnistamaan vastuullisen […]

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content