Ihmisen ja koiran suhde

Koiran suhteessa sen ihmisperheeseen on monia piirteitä, jotka periytyvät koiran esi-isältä, sudelta. Luonnonvaraisten susien käyttäytymistutkimus on osoittanut, että susilauma on tyypillisesti perheyhteisö, jonka sisällä välit ovat hyvin sopuisat. Aikuistuvista jälkeläisistä osa jää laumaan ja osallistuu uusien pentujen hoitoon. Lauman jäsenten luottamus toisiinsa perustuu näihin suhteisiin. Se on myös yksi syy siihen, että susien normaaliin käyttäytymiseen ei normaalisti kuulu lauman sisäisiä yhteenottoja.

Lauman kokeneimpien susien aloitteet esimerkiksi metsästykseen onnistuvat useammin kuin muiden susien aloitteet. Muut ovat tottuneet seuraamaan niiden esimerkkiä, koska sillä on ollut hyviä seurauksia. Myös koiran ja ihmisen suhde paranee, jos ihminen tekee aloitteita sellaisten asioiden tekemiseen yhdessä, joista koira pitää.

Koiran ja suden välillä on myös eroja. Suurin ero on se, että koira jää henkisesti osittain pennuksi vielä aikuisenakin. Koiran ongelmanratkaisukyky on hieman esi-isiään heikompi, mutta koira hakee luonnostaan ihmiseltä enemmän apua hankalien tilanteiden ratkaisuun ja on taitavampi tulkitsemaan ihmisten eleitä ja ilmeitä. Koirat kaipaavatkin ohjausta ja hoivaa vielä enemmän kuin sudet.

Ihmisten yhteiskunnassa eläessään koiran on opittava yhtä ja toista sellaista, mille ei ole vastinetta suden elämässä. Esimerkiksi vastaantulijoiden ohittaminen rauhallisesti, hihnassa käveleminen vetämättä ja monet muut arkielämän asiat on siksi opetettava koiralle.

Sujuva yhteiselämä ihmisen ja koiran kesken koostuu kahdesta osasta: koiran luottamuksesta ihmiseen ja osaavasta, palkitsemiseen perustuvasta koulutuksesta. Vanhat, perättömät uskomukset ovat onneksi alkaneet väistyä, kuten luulo siitä, että koiran kouluttaminen edellyttäisi sen alistamista.