Kissan yleisimmät ­loiset ovat suolinkainen ja ­korvapunkki

Kissalla voi olla sekä sisäloisia että ulkoloisia.

Kissan yleisimmät sisäloiset ovat suolinkainen ja heisimato. Kissanpennut tulee madottaa säännöllisesti jo ennen luovutusikää, sillä pentu voi saada loistartunnan emon maidosta. Ulkoileva kissa voi saada loistartunnan syömistään saaliseläimistä. Sisäkissa voi saada tartunnan ihmisen vaikkapa kenkiensä pohjissa mukanaan tuomien loisten munista.

Sisäkissoille suositellaan nykyisin madottamista vain ulostenäytteen tutkimuksessa ilmenneen tarpeen perusteella. Säännöllistä madottamista ilman ulostenäytteen tutkimusta suositellaan nykyään vain valvomatta ulkoileville kissoille. Niille sopivan valmisteen valinnassa auttaa eläinlääkäri tai apteekin henkilökunta.

Ulkoloisista tavallisin kissoilla tavattava loinen on korvapunkki. Korvapunkki elää kissan korvakäytävässä. Tartunta aiheuttaa kutinaa, ja sen voi todeta myös kissan korvassa olevasta tummanruskeasta eritteestä. Korvapunkin häätöön saa lääkkeen joko eläinlääkäriltä tai apteekista.


1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18

Muut julkaisut

Ihmeelliset ötökät – Eläinten viikon opas koululaisille

Tervetuloa ­tutustumaan hyönteisten kiehtovaan maailmaan! Tämän oppaan avulla pääset tutustumaan hyönteisiin ja muihin jännittäviin, selkärangattomiin pieniin eläimiin. Opit tunnistamaan eri eläinlajeja ja samalla tutustut niiden […]

Lue lisää

Hyvinvoiva hiirikissa

Hyvin hoidettu kissa tekee työnsä hyvin Kissa on arvokas eläin. Maaseudulla kissaa on tyypillisesti pidetty työkissana, joka on tehokas jyrsijöiden saalistaja. Monelle kissa on myös […]

Lue lisää

Hyvinvoiva koira – SEYn opas koiranhoitoon

Tutkittua tietoa koirasta ja koiran hoidosta Suunnitteletko koiran hankkimista? Onko sinulla jo koira tai koiria? Kiinnostavatko koirat sinua muuten vain ja haluat tietää niistä lisää? […]

Lue lisää
Jaa sivu
Skip to content